I still believe it's you and me till the end of time

Heissuliveivain täältä Heli-tytön uneliaasta ja sopivan sotkuisesta kotikolosta, tämä ilta menkööt horrostaessa pölyn keskellä mutta huomenna on sekä mielen ja kämpän suursiivouspäivä. Mielen kiemuroita ajattelin käydä suoristelemassa superpitkällä kävelylenkillä joka muuten ihan oikeasti on paras lääke kun päässä myllertää. Kämppä pitää puunata lattiasta kattoon ja ette usko kuinka tämä asunto huvittaa tällä hetkellä todella suuresti: lattia toimii (pölyllä ja irtolialla koristeltuna) vaatekaappina, pitsalaatikko levällään "keittiön" nurkassa (tytön _täytyy_ saada se baari-illan jälkeinen pitsa), tyhjiä limupulloja ikkunalaudan koristeina ja god only knows mitä kaikkea tuolta sängyn alta löytyy, en uskalla kattoa. Opiskelijan näköinen kämppä jonka siivo häiritsee suunnattomasti allekirjoittanutta joka ei koskaan ole ollut mikään järjestelmällinen siivousintoilija... mitä mulle on tapahtunut?

Mitään ihan erikoisuuksia ei ole viime aikoina sattunut, aika peruselämää olen eleskellyt. Kouluhommia ja tenttiin lukemista olis vaikka muille jakaa ja enhän toki itse viitsi kyseisiä asioita paljon edes tehdä vaikka aikaa olisi. Tenttiin lukemisen aloittaminen on ehkä oikeasti vaikein asia ikinä, hyi. Pientä mediahiljaisuutta on taas ollut havaittavissa, oon kokenut tämän blogin ja mun välisen suhteen hieman hankalaksi jotenkin! Monesti olen bloggerin avannut ajatuksena kirjoitella mutta sitä tekstiä ei kerta kaikkiaan tule. Haluaisin ehkä muuttaa blogia ja sen sisältöä jollain tapaa, saada vähän rakennetta ja uusia jutskia. Pitää katsella mitä sitä saattais keksiä hihii!

and when it gets cold outside and you got nobody to love

you'll understand what I mean when I say there's no way we're gonna give up

Yhdestä jutusta täytyy mainita! Olen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja ennakkoluuloja alkanut tuijottaa uskollisesti Iholla-sarjaa joka pyörii arki-iltaisin avalla. Ekalla kaudella en katsonut jaksoakaan, ei tuntunut omanlaiselta ohjelmalta tai sitten vain olin niin kovin ennakkoluuloinen etten halunnut edes vilkaista! Nyt sitten uskaltauduin katsomaan tämän toisen tuotantokauden ekan jakson ja olin hooked aivan välittömästi. Jotenkin aivan ihanan rehellistä ja aitoa tosi-tv-tuotantoa, ihmisiä joilla on "oikeita" ongelmia ja elämäntilanteita joihin voi samastua. Toki joskus ajattelen että kuka nyt haluaa omia asioitaan mennä repostelemaan telkkariin ja välittää itsestään ehkä tiettyä kuvaa katsojille, itse en menisi mutta se että nämä naiset uskaltavat sen tehdä on mahtavaa. Sarjan mainoksessa telkkarissa Venla, yksi näistä viidestä naisesta, sanoo jotakuinkin että "irtiotto omasta elämästä tekis joskus ihan hiton hyvää", ja en voi muuta kuin antaa täyden tuen tälle ajatukselle. Joinain päivinä sitä oikeasti haluais olla joku muu ihan vain siksi että omaa itseään ei jaksais kantaa enää siinä tilassa. Mutta niinkuin Greyn anatomiassakin todetaan...

... näinhän se menee. Pahan päivän päätteeksi menet nukkumaan, suljet silmät ja mietit siinä itseksesi ja tosissaan hoksaat että itsensä kanssa on elettävä koko loppuelämä. Siksi suhdetta itseensäkin pitää vaalia ja korjata ihan niin kuin suhteita muihinkin ihmisiin. 

baby in our wildest moments

we could be the greatest, we could be the greatest

maybe in our wildest moments

we could be the worst of all

when we collide we come together

if we don't we'll always be apart

Nyt on just sellainen musatunnelmointiolo, niin tärkeää kuin musiikki on aina mulle ollut niin viimeaikoina spotify on ollut jatkuvassa käytössä ja koko ajan haluan kuunnella jotain ihanaa. Istahdin pianon ääreen eilen ja räpelsin vähän biisinalkua kasaan pitkästä aikaa, inspiraation tunne oli ihan sairaan palkitseva!

Nyt hyvät yöt maailmalle, seuraavaan postaukseen xx

sä oot mun kun valot on sammuneet, sä oot mun kun pöytiä siivotaan

Tähän loppuu tämän bloggaajan luvattoman pitkä mediahiljaisuus! Joululoma oli suht hektinen ja havahduin uudenvuoden jälkeen siihen että blogger on pysynyt hiljaisena melkein kuukauden. Hups ja anteeksi!

Loma on nyt siis lomailtu ja ollaan takaisin vaasanmaalla valmiina kevään koitoksiin. Kolmisen viikkoa vierähti ihan sopivalla nopeudella kotona ja voin kertoa että oli ihan hemmetin paljon mukavampaa olla kotona ajan kanssa! Lomaa edeltävänä viikonloppuna A, A ja L saapuivat tänne viettämään viikonloppua ja as always meillä oli erittäin hauskaa; heti perjantaina käytiin kattomassa Pariisin Kevään keikka jonne menoa olin kuolannut jo alkusyksystä asti, ja myönnettäköön että tämä johtui suurimmilta osin lähinnä halusta kuulla yksi biisi livenä. Nimittäin se ihana Kesäyö joka on pinttynyt mulle päähän ja muistoihin melko lujasti. Kerkesin jo hätäillä että koko biisiä ei soiteta kun sitä ei kuulunu varsinaisella soittoajalla mutta en voinu käsittää jos näin olisi sillä onhan se nyt soinu radiossa kesällä eniten, ja oikeassa olin - sieltä se viimeisenä kajahti ilmoille ja niinkuin tuossa yhdessä aiemmassa postauksessa epäilinkin niin kyllähän niille kasvoille kirjaimellisesti satoi kyyneleitä :D sunnuntaina sitten lähdettiin ajelemaan ihanalla micralla kohti Oulua ja heti maanantaina lähdin painamaan töitä K-Supermarketin univormussa. Töissä oli tosi jees, ei valittamista ja rahaakin tipahti vähän tilille. Seuraavalla viikollakin piti käydä pari päivää verestämässä muistoja viime kesän työpaikassa ja todennäkösesti siellä kuluu myös ensi kesä ellei jotain muutu radikaalisti puolessa vuodessa.

Joulu meni ihanasti porukoilla, puhelin äänettömällä kolme päivää suklaata ja muita herkkuja huolellisesti syöden ja leffoja katsoen! Erityisesti jäi mieleen kun käytiin äitin kanssa jouluaattona hautausmaalle viemässä papalle kynttilä, ihan mielettömän kaunista oli ja ei ollu monta hautaa pimeänä. Keskeinen teema lomalla oli myös (valitettavasti?) yöjuokseminen ja ravintola Kaarlenholvi jossa taisin vierailla peräti kuusi kertaa...... minkäs teet kun oli niin awesome nähdä kaikkia kavereita pitkästä aikaa ja on niin hyvä bailutiimi kasassa! Uutenavuotena Ilmajoen ja Lapuan ihmeet S ja L tuli Ouluun ja ei ole kyllä valittamista uudestavuodesta vaikka kovin olisin halunnu lähteä Rukalle tms isoon hiihtokeskukseen ottamaan vuotta vastaan, ehkä ens vuonna sitten. Ilta meni loistavasti Toppilan residenssissä hyvien tyyppien seurassa ja oli huippu huomata että kaikki tuli mainiosti toimeen keskenään ja ouluvieraillakin oli  hauskaa! Juotiin, syötiin (Katjalle erityiskiitos ihanasta perunasalaatista), pelattiin juomapelejä ja ajettiin vähä ostoskärrylläkin ympäri Toppilaa :--D hyvät huvit syntyy kun porukka 20-vuotiaita nuoria aikuisia äkkää halpa-hallin kärryn lumipenkassa ja tajuaa että tähänhän voi mennä joku (tai jotkut) istumaan ja sitten otetaan vauhtia ja työnnetään kärryä ympäriinsä huonoin seurauksin. Mustelmien määrän voi jokainen laskea omasta kehostaan itse, mulla ja Sllä niitä nyt ainakin löytyi: S oli kyydissä ja siinä juoksutin sitä ympäriinsä ja S sanoo, että älä sitte kaada meitä. No, meni sekuntti ja kaaduttiin. Ei käyny kipeää! Loppuilta meni Kaarlessa ja seuraamme liittyivät J ja V. Kotimatkaan sisälty parikin taksijonoa, Ln epämääräinen kebabrulla jonka päätymistä käsiimme ihmeteltiin räkänaurun säestämänä seuraavana aamuna ja lopulta loistava pimeä taksikotiinkuljetus!

Huh ku menee historiikiksi, koko loma oli kaiken kaikkiaan aika jees. Viimeisellä viikolla hengasin ympäriinsä vain ja näin pitkästä aikaa tiettyjä ihmisiä ja selvitin muutaman mieltä paineneen asian. Nyt on menny viikko Vaasassa ja täytyy myöntää että on vähän tökkinyt mikä nyt ei sinänsä tullut yllätyksenä. Kotona käydessä se fiilis vaan vahvistuu että tämä on mun koti ja rakastan Oulua kaupunkina ihan hirveästi! Vältetään se mielikuva että mulla täällä olis jotenkin kamalaa sanomalla että ei tietenkään, arvostan koulupaikkaa ja mulla on täällä ihanat kaverit ja ala joka ainakin jonkuverran kiinnostaa (pientä ammatinvalintakriisiäkin on ollu havaittavissa) ja hauskaa on ollut ja tulee olemaan, mutta miettikää nyt: asuu ensin 20 vuotta samassa kaupungissa jossa tekee itsensä itsekseen ja muovautuu ihmisten, tapahtumien ja valintojen myötä niin vähemmästäkin hämmentyy ja alkaa kysellä itseltään, että onko sittenkään hyvä näin. Satun myös kuulumaan siihen puoleen ihmisistä jolla ei ole missään vaiheessa ollut älytöntä hinkua päästä kotipaikkakunnalta pois saati hirveää vihaa ja inhoa koko kaupunkia kohtaan; silti mieltä painoi se ajatus että täälläkö muka asun loppuelämäni. Tänne hakiessa yhteishaun viimeisenä päivänä muutama tunti ennen haun sulkeutumista ajattelin, että no tuskinpa pääsen ja että kokeillaan nyt. Jotenkin siinä järkyttävässä koko kevään kestäneessä kouluunhakukriisissä ymmärtänyt mitä olin tekemässä, luin vaan ja tänne hain.Sitten ku ovet tänne yliopistoon aukes niin eihän sitä oikein tajunnutkaan että mitä vttua, sinne pitää oikeasti lähtäkin. Tavallaan halusin kovasti pois Oulusta siksi, että en halunnut jämähtää ja sanoa kymmenen vuoden päästä että eipä tullut koskaan mihinkään lähdettyä. No, täällä ollaan ja luultavasti tullaan olemaan vielä ainakin 2,5 vuotta mutta sen sanon, että veri vettää kotiinpäin toisinaan vahvastikin. Tässä omissa mietteissäni kun oon ollut niin melkein haluaisin nähdä itestäni edes jotain pientä edes yhden vuoden päähän! Elämänmuutoksen pyörteissä on toisinaan niin epävarma asioista.

Ihmisillä on tapana vuoden vaihtumisen jälkeen määritellä, millainen edeltävä vuosi oli. Mulla ei jotenkin tuu sitä tehtyä ainakaan tietoisesti, mutta nyt osallistuin kavereiden kans keskusteluun aiheesta ja päästin suustani, että no aika normaali vuosi, ei mitenkään erikoisempi. Välivuoden toinen osa, töitä tuli tehtyä ja perushengailua vaan. Kahden sekunnin päästä tajusin minkä valheen olin just ilmoille kertonut! Hyvänen aika. Muutin ensimmäiseen omaan kämppään...

eka lakkipäävappu vietettiin Toivoniemen kämpillä,

otos napsaistu miniparvekkeeltani, oi oi onnea <3

ja pääsin opiskelemaan!

yllä pakolliset fb-uutiset, hieman riehaantunutta poseerausta 

ahventien approsta joka muuten oli ihan mahtava tapahtuma 

(+ Jkin mukana <3) ja lopuksi ihanat rakkaat parhaat uudet vaasakamut!

Että tuota, ehkä sittenkin perun sanani ja totean vuoden 2012 olleen aika perkeleen merkittävä vuosi. Ollu niitä iloja ja suruja ja muutoksia ja ennen kaikkea ollu hauskaa! On ymmärtäny asioiden merkityksiä muualle muuton myötä ja sellaista. Mitä tulee ihmissuhteiden ihmeelliseen maailmaan, selvästi se on ollut mielessä tämän vuoden aikana minkä huomaan myös blogikirjoituksistani. Älkää nyt hulluja höpiskö ettäkö true lovea olisi ollut tämän "ikisinkun" elämässä - ellei sitä sitten ole ollut, arvoituksellista eikö? Kai sitä koki ns. suuria tunteita mutta myös ihanaa vapauden tunnettakin. seliseliseli

siinä oli ensimmäinen postaus vuodelle 2013! Let's hope it's a good one. Palaillaan asiaan, lähden jatkamaan projektia jonka suorittamisen aloitin eilen, nimittäin Pottereiden uudelleenlukemisen! heippaheii xx