now it's official: one last week in Oulu! perjantaina starttaa muuttoauto (eli yhistelmä meidän rakkaasta opelista ja iskän kaverin kuomuperäkärrystä, saapa nähdä) kohti Vaasaa ja uusia kujeita. fiilikset on aika lailla luettavissa tästä: pelottaa, jännittää, pyörryttää. epätodellinen olo mutta samalla intona syöksymässä sinne. minä en voi mitään itelle siinä mielessä että tämä on niin jumalattoman haikeaa ja tunteellista, olenhan luonteeltanikin melko herkkä ja dramatisoin sitä kuinka kaverisuhteet kestävät saati kuinka pärjää ilman äitiä ja iskää jotka nyt sattuvat olemaan paitsi vanhempiani myös kavereitani. niin jännää ajatella että viikon päästä kirjoittelen blogitekstejä uudesta kaupungista !! itse pakkaushommat on hyvin alkutekijöissä :D hauskaahan tässä on että laatikot on kotona ja ilman niitä pakkaaminen tunnetusti voi olla hieman haasteellista mutta onneksi äiti tokaisi että "niin pienen kopperon pakkaaminen onnistuu muutamassa hassussa tunnissa jos oikein nopeita ollaan", taidanpa siis luottaa äipän sanaan tässäkin asiassa. tätä asuntoa kyllä tulee ihan mieletön ikävä, onhan kyseessä ensimmäinen oma asunto joka sattui nyt olemaan huippupaikalla ja joka kyllä jätti jälkeensä monta hyvää muistoa yleisen viihtymisen lisäksi. huippua on myös se kuinka on saanut entisestä koulukaverista ystävän, tarvitsi vain asua samassa talossa naapureina, kiitos Laura <3
tämä nainen on melko leviämiskunnossa ja sänky on vetänyt puoleensa magneetin lailla viimeiset kolme tuntia. heräilin aamulla omasta tahdosta puoli kahdeksalta mikä tapahtuu noin kerran puolessa vuodessa mun tapauksessa ja huomaa kyllä heti kuinka aikainen herätys vaikuttaa siihen kuinka aikaisin illalla alkaa ramaseen. sherlock, i know, mutta harvoin koen ihan totaaliväsymystä jo seitsemästä lähtien!
teksti on melko sekavaa ja taidankin hautautua peittoihin tunnin mittaiseen Sinkkuelämää-terapiaan. vielä täytyy kuitenkin antaa kunniamaininta yhdelle kappaleelle:
kyyneleita virtaa vasta alakerrassa
on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista
että kuiskauskin on huuto
en vaihtais sekuntiakaan
en nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja
en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
olit puolisoni silloin
olet puolisoni nyt
ei edes ehkä vaan varmasti pysäyttävintä ja intensiivisintä tekstiä jota olen kuullut hetkeen. aivan upea kappale kaikin puolin <3
enpä olis uskonu että yhden kirppispöydän pystyttäminen tuo näin paljon iloa! pöydän myynti on alkanut ihan lupaavasti ja ruvettiin äidin kans tänään penkomaan varastosta järkyttävä määrä rojua ulos katsoaksemme jos siellä on ihan mitä tahansa kirppiskelpoista kamaa vietäväksi myyntiin. rojuahan löytyi; paljon sellaista jota ei tarvinnut kahta kertaa vilkaista todetakseen että äkkiä roskiin ja myös paljon aivan hyvää tavaraa. ihasteltiin mm. mun sinistä rippimekkoa vuodelta 2007 (muka "vain" viisi vuotta sitten oli 15-vuotias, tuntuu että siitä on ikä ja terveys) ja äidin mielettömän hienoja nahkasaappaita jotka se oli huolella piilottanut alimmaksi johonki pahvilootaan, aivan täydelliset korkosaappaat jostain 80-luvulta (ja ei vaan voi se saakelin kengänkoko periytyä, äiti 36 minä 39).
piti räpsäistä mekosta kuva! huono tarkkuus ja valo, väri on luonnonvalossa
paljon kirkkaampi. mekollahan en enää tee yhtään mitään sen ollessa
hieman pieni näin 5 vuoden jälkeen.... lohduttaudun sillä että 15-kesäisenä
olen ollut kovinkin laiha eikä muotoja ei varmasti ole näkynyt vielä
yhtään missään ja nyt parikymppisenä ymmärtää naisellisuuden olevan all about those curves
mutta olihan tätä ihanaa pitää päällä, sen muistan!
aivan hyvän tavaran ollessa lähes läpikäytyä äiti kantoi varastosta pahvilaatikollisen mummon asunnosta kerättyjä juttuja ja totes ettei näitä oo katottu varmaan koskaan. hetken tutkimisen jälkeen tajuttiin minkälaisen aarrearkun äärellä oltiin! laatikossa oli kirjeitä, kortteja, valokuvia, koruja, asiakirjoja, kansioita ja melkeinpä ihan mitä vain pientä sälää. en vielä kolunnut laatikkoa ihan täysin läpi joten sieltä voi löytyä vielä vaikka ja mitä mutta muutaman hienon jutun hoksasin jo! tällaiseen tavaraan liittyy samontien hirveästi tunnearvoa, varsinkin ku tietää kaiken kuuluneen jollekin läheiselle sukulaiselle. kävin jotain rapistuneita kirjeitä sivusilmällä läpi äsken ja yhdessä niistä oli yläkulmassa kirjoitettu päivämäärä 17.9.1947, huhhhhh.
ensimmäisenä koru(?)rasia jolle annoin tarkemman nimen siksi koska sen sisällä
olivat toisen kuvan korut. oli korviksia, rintaneuloja, kahden ylioppilaan eli
isäni ja tätini lyyrat ja nuo aivan super-ihanat merihelmet! rasiassa oli myös
alimman kuvan peili joka varmasti tulee jatkossa hyötykäyttöön meikkipussiin.
unohduin nyt kattomaan muitakin papereita tuolta laatikosta ja silmiin pomppas kouluainepino tai oikeastaan niihin raapustettu oppilaan nimi! mummi on näköjään säilyttänyt rakkaan isäni koulutuotoksia ihan muhkean kasan, on matikankokeita ja esseitä ja todistuksia. hetken selattuani huomio kiinnittyi englannin aineeseen otsikolla my attitude towards smoking jonka iskä oli haparoivalla käsialalla kirjoittanut ja aloin lukea. pari ekaa lausetta: I smoked my first cigarette three years ago, when I was fourteen years old. I did it because I thought it was fun. ihana iskä <3 nyt taidan uskaltaa kertoa vähän enemmän omista nuoruuden kokeiluistani koska olin samanikäinen itse maistaessani tuota pahaa asiaa =)
tavaralöydösten ohella lähdin aamupäivällä käymään serkulla kylässä. vaikka ikäeroa on meillä 8 vuotta niin ollaan aina oltu hirmuisen läheisiä, johtuen varmaan siitäkin että J vietti meillä aikaa tosi paljon kun olin pieni; toitotin kaikille kamuille että se on oikeesti mun isosisko eikä mikään serkku. nyt Jllä on aviomies, ihana 8 kuukauden ikäinen tyttölapsi, oma talo ja piha, vakituinen työpaikka eli asiat on ainakin näennäisesti erittäin mallillaan. onnellisena Jn puolesta tietäen että hän on kaiken arvokkaan ansainnut täydellisesti ei voi kuin vaan toivoa että se onni potkaisisi tätäkin suvun osakasta samalla tavalla jonain päivänä, eikä voi kuin myöntää tuntevansa olonsa vähän mietteliääksi. vaikka ikää ei ole edes kahtakymmentä vuotta vielä niin miksi aina silloin tällöin mieleen ilmaantuu ne ikuisuuskysymykset sopivan ihmisen ja oikeastaan ennen kaikkea oman paikkansa löytämisestä? vaikka onkin mennyt hurjasti itsensä kanssa eteenpäin vuosi vuodelta ja tuntee olonsa suht ehyeksi niin voiko aina olla varaa parantaa jollain tapaa? kaipa asiat elämässä tapahtuvat ikään kuin itsestäänkin eikä väkisellä voi aina vääntää parasta mahdollista tulosta. esimerkiksi rakkaus ei minun uskomuksieni mukaan tule jos etsimällä etsii, vaan pikemminkin sattumien avulla ja arkielämän lomassa. huomattu on myös se kuinka vahvat tunteet eivät pahemmin katso ajankohtaa vaan ilmaantuvat muistuttamaan että "et voi vaikuttaa yhtään mitenkään mihinkään joten anna meidän vaan olla ja tee niinkuin me sanotaan". :))))))
jos joskus olen samassa pisteessä kuin J nyt niin varmasti sanoisin 20-vuotiaalle itselleni että ota nyt hyvä ihminen rennosti ja nauti elämästä sellaisenaan kun se sillä hetkellä on. ja nyt kun tarkemmin miettii niin tottakai asiat tulee menemään just niinku niiden pitääkin. voehan kun heittäydyinkin syvälliseksi näin yön kunniaksi! täältäpä siis tullaan, tulevaisuus, ota pliis koppi. zzz ->
eilen juhlittiin yläasteella syntyneen sen the kaveriporukan kanssa minun, An ja Ln läksiäisiä! päätettiin hyvissä ajoin alkaa suunnittelemaan että mikä viikonloppu olis passeli kaikille koska surullista mutta totta, näemme nykyään sillä yhteensä 8 hengen joukolla todella harvoin. paljon tiet ovat hajaantuneet ja en oikein tiedä että miten yläasteellakin päädyttiin tähän rykmenttiin; jollakin tapaa alettiin vaan käymään ihkuissa lukiobileissä yksin ja jotenkin sana porukka sitten alkoi määrittämään meitä. eri lukiohin menon jälkeen tosin tapahtui juuri kaksijako jonka mukaan toisten kanssa yhteydenpito jatkuu luonnollisesti aivan kuin ennenkin ja toisten kanssa yksinkertaisesti välit muuttuvat etääntyneemmäksi. aikoinaan saattoi harrastaa kovaakin analysointia että miksi toinen ei enää soittele ja miksei itselläkään tunnu enää niin tärkeältä soittaa niin usein, mutta myöhemmin sen ymmärtää; it just happens. nyt kun "teinivuodet" on menneet ja kaikki on muka niin älyttömän aikuista (esim. käydään töissä eikä enää ole niitä ihkuja lukiobileitä sun muuta niin älyvapaata mutta siihen aikaan paras juttu maailmassa) niin huomaahan sen että on entistä vähemmän aikaa viettää kavereiden kanssa aikaa. korjataan, sitä aikaahan todellakin olisi mutta Nn kanssa tulimme yksi päivä siihen tulokseen että se yhteydenpidon tökkiminen on puhtaasti laiskuutta! saahan sitä selitellä ettei oo viikkoon aikaa nähdä koska on töitä ja on mummon 85-vuotissynttärit ja kalenteriin merkattu oma aika ihan vain sitä kotona mätänemistä varten. viimeinen esimerkki tuli mieleen siitä että kun nyt mietin omaa 5 kuukauden työrupeamaani niin kyllä tuntuu että miten kertakaikkiaan oon jaksanu ku burnout-fiilikset oli suht korkealla? eihän sitä kaveriakaan jaksa nähdä veren maku suussa väsyneenä ja pahalla mielellä jos vain se kotona sängyssä makaaminen tuntuu ainoalta mieleiseltä vaihtoehdolta sillä hetkellä. ihanaa kuitenkin on huomata se kuinka juttu jatkuu luistaen ja välit eivät muutu miksikään vaikka ei näekään enää niin usein, ainakin joidenkin ihmisten kohdalla. eiliset läksärit siis laittoivat ajattelemaan kaikkea tällaista ja on mainitsemisen arvoista sanoa kuinka paljon ystävät ja yhteenkuuluvuuden tunne vaikuttavat omaan itseen <3 loistoilta siis takana, tämä the day after ei välttämättä ole ollut yhtä hehkeä.................
olet ollut poissa jo kauan
sut kotiin heti mä haluan
ja kuulla kuinka sä ikävöit mua
ja miten et muihin vois rakastua
eikä me juteltais enempää
sillä mitä tiellä tapahtuu se tielle jää
katelkaapa ihmiset muuten ulos, siellä on kohta SYKSY! syksy joka on ehdottomasti mun lempivuodenaika, huom. ei siis kesä, uskokaa tai älkää =) oon aina ollut ehkä vähän erilainen siinä mielessä että tykkään syksyn pimeistä illoista ja syyssateista, melkein kaikesta mikä liittyy tähän tulevaan vuodenaikaan. en tiedä yhtään miksi näin on mutta en luopuis syksyisestä tunnelmoinnista mistään hinnasta! nytkin täällä kämpässä kynttilät palaa ja olo on rauhallinen eikä pimeys ahdista. talvi nyt on toinen juttu kun on kylmäkin pimeyden lisäksi mutta elo-syyskuu on vielä suht lämmintä aikaa. oi että kuinka tykkääntykkääntykkään, kohta pääsee ihanien villahuivien ja lapasien ostoon :))))
ehdoton syysbiisi vuosien takaa, tätä heli 14-v on
kuunnellut korvanapeistaan pyöräillessään ympäri
kuivasjärveä :D mutta on ihana <3
ihmeen seesteinen olo vaikka edellisessä postauksessa höpistyt ihmissuhdekuviot vieläkin mietityttävät. asioistahan saa omassa päässään ihan jumalattoman kokosia möykkyjä jotka ei ainakaan katoa sillä jatkuvalla vatvomisella ja pyörittämisellä mutta mitenpä lopetat sen..? mutta silti fiilis siitä että kaikki tullee menemään ihan hyvin, pitääkö se nyt sanoa että lempiklisee on "asioilla on tapana järjestyä" koska se nyt vaan tuppaa olemaan totta!
symppis kamu ku puhuu noin hyvin asiaa!
eilen baarihulinan lomassa päätin sitten rysäyttää ja mennä viehättävänä hieman humaltuneena tyttönä ilmoittamaan itseni karaokeen......... laulaminen kyllä sujuu ja se on tärkeä osa elämää mutta että siellä oulun (teini)yökerhon karaokepuolellako pitää alkaa lurittelemaan? miksi, oi miksi? no, en miettinyt kappaletta kuin viisi sekuntia koska se pomppasi listasta silmiin ensimmäisenä ja sattui nyt olemaan yksi niistä biiseistä jotka on varmasti vaikuttaneet mun elämään eniten ja jota kuunnellessa olen saanut monia euforisia hetkiä. myös jollain tapaa siinä juuri 18 vuoden iän kynnyksellä oleva epävarma nuori ihminen pystyi samaistumaan kappaleen välittämiin viesteihin. tässäpä siis:
lupaan lukea raamatun ja raitistuu
jos saan aikaa se varmasti onnistuu
mut ei tänä yönä
jääköön taakseni syntinen entinen
pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
mut ei tänä yönä
ihana jenni vartiainen. ihmisten edessä-levy ei onnistuneesta nimikkokappaleestaan huolimatta vakuuttanut oikein muuten mutta kun "en haluu kuolla" alkoi soimaan radioissa tykästyin aivan eri tavalla ja lupasin antaa tulevalle levylle kunnolla mahdollisuuden - ja onneksi annoin! Seili on varmasti soitetuin levy elämässäni, huonoja kappaleita ei juuri ole. biisit värittää melko lailla ajan heinäkuusta 2010 tammikuuhun 2011. ylistys musiikin ja muistojen assosiaatiolle, ah!
näihin fiiliksiin päätämme pitkän, ryytyneen, väsyneen, mietteliään ja silti kuitenkin aivan hyvän päivän. ->
hemmetin tyhjä valkoinen bloggerin ruutu joka pakottaa keksimään jotain kirjoitettavaa! vaikka kirjoitettavaa voisi ollakin niin jotenkin mieli on niin ääriä myöten täynnä että ainoa kirjoitettava asia olis omaan otsaan tiedoksi muille ihmisille että "en jaksa puhua". tämä lause ei ehkä ole houkuttelevin ja positiivisin bloggaajan postauksen aloituslause mutta joskus lyhyet totuudet avaavat enemmän kuin pintapuolinen lätinä kaikesta mahdollisesta.
"loma" alkoi siis maanantaina ja täytyy myöntää ettei tunnu kovin lomailulta. ihanaa ettei tarvitse tehdä mitään ja voi vaan olla, nukkua pitkään ja niin edes päin mutta heti vapaa-ajan alettua mielen täytti tulevan muuton tuomat mietteet. ja sekin että ehkei ikuisuudelta tuntuneen jumalattoman töissä raatamisen jälkeen osaakaan vain olla ja öllöttää. todellisuus iski eilen kun juteltiin An ja Ln kanssa (kummallakin heistä sama tilanne edessä kuin mulla); muuttoon on enää 2 viikkoa! sillon kun sain tiedon siitä että nyt olis koulun ovet avoinna ajattelin rauhassa että no se tullee sitte joskus miljoonan vuoden päästä eteen vaikka tosiasiassa eihän siihen ollu silloinkaan ku 2 kuukautta. mutta nyt onkin KAKSI VIIKKOA? en oikeastaan tiedä minkä takia se tuntuu niin hullulta koska mieli on säilyny semipositiivisena ja odotan innolla kaikkea uutta. kaippa sekin että muutto kokonaan toiseen kaupunkiin vaatii ihan kiitettävästi kaikkea käytännön järjestelyäki, kämpät ja sähkösopimukset ja opintotukihakemukset sun muut. kauhulla odotan sitäkin kuinka rahankäyttö tulee muuttumaan! nyt kun on ollut kokopäivätöissä yli puoli vuotta niin uskokaa tai älkää, kyllä siinä kaupan kassallakin istuessa tienaa muutamia euroja tilille ainakin opintotuen suuruuteen verrattuna. ehkei ole täytynyt ihan jokaista senttiä vahdata esim. ruokaostoksia tehdessäkään (tämä EI nyt siis tarkoita sitä että mulla tursuaa rahaa ikkunoista ja ovista, ei todellakaan :--D) mutta opiskelijan tuloilla saa aivan varmasti elää enemmän kädestä suuhun. olkoot sitten niin, aivan sama, student life here I come!
I can't tell you what it really is/I can only tell you what it feels like
and right now there's a steel knife in my windpipe
I can't breathe but I still fight while I can fight/
as long as the wrong feels right it's like I'm in flight/
it's the rage that took over that controls you both/
so they say it's best to go your separate ways/
guess that they don't know you 'cause today/that was yesterday
yesterday is over/ it's a different day
sound like broken records playing over/
but you promised her next time you'll show restraint/ you don't get another chance/
life is no nintendo game/ but you lied again/
now you get to watch her leave out the window/
guess that's why they call it window pane
mikäpäs muu meitä ihmisiä ahdistaiskaan hankalammin kuin ihmissuhteet. kaunistelematta olen tällä hetkellä surullinen, harmistunut, väsynyt ja kaikkea mahdollista tuollaiseen negatiiviseen skaalaan kuuluvaa. sanoja olen käyttänyt viime päivinä tarpeeksi joten antaa kuvien & biisien kertoa fiiliksistä mutta se täytyy sanoa, että joskus ne kaikista vaikeimmat ja raskaimmat päätökset on loppujen lopuksi niitä oikeita päätöksiä. itseään pitää yrittää kuunnella vallassa olevien tunteiden läpi myös järjen ohjaamana, ja hassuinta on että vaikka tässä kovin pätevänä valistan olen ollut silti aina ihan järjettömän surkea toimimaan puhtaasti muun kuin tunteiden avulla. ehkä toisen ihmisen aikoinaan jättämä jälki vaikuttaa edelleen vahvempana kuin osaa luullakaan tämä tullessa mahdollisesti takaisin omaan elämään. kivi kyllä putoaa sydämeltä taas pian mutta jollain tapaa ahdingon hetkellä ei välttämättä osaa uskoa siihen että näin oli parasta ja kohta helpottaa.
mutta entäpä se fiilis kun tajuaa tehneensä jotain oikeasti oikein ja omaksi parhaakseen, olleensa rohkea! ei oo mikään turha fiilis, i'm telling you.
sometimes we don't learn from our mistakes
sometimes we've no choice but to walk away
voi näitä elämän mutkia. sauna on ollu lämpiämässä onneksi tunnin (taas porukoilla saunomishommissa) ja ajattelin vain loppuillan syödä liian hyvin ja kattoa leffaa niinku lomalaisen kuuluu. taidan napsauttaa maailman hetkeksi off-asentoon, see you again soon :)
tämä ilta jäi meikäläisen kohdalla hyvin lyhyeen! lähdin tsekkaamaan siskon (oikeasti vaan ihan älyttömän hyvä ystävä mutta tulee olemaan mulle aina pikkusisko) ja sen kämppiksen uutta kämppää joka oli aivan huikea ja iso, ja sovimme sitten siinä että lähdetään mahdollisesti valtaamaan keskustan dancefloorit muutaman tunnin päästä. no, minä kämpillä käytyäni sitten menin keskustaan takaisin hetken arvottuani sitä että kannattaako lähteä koska kahdeksi töihin mutta sinne kuitenkin suuntasin ja istahdin parin muun kaverin kanssa alas terassille. kaverit oli suunnitelleet lähtevänsä kaarleen johon ikäraja on 20 ja kovasti houkuttelivat minua vielä 19-vuotiasta junnua yrittämään mukaan ja arvatkaa kuinka kävi? eipä paljon tarvi arvailla koska tässä kotona istun nyt koneen turvallisessa syleilyssä! ymmärränhän minä toki että baarien ikärajat ovat mitä ovat ja ei pokeillekaan passaa paljoa ähistä jos he vain toimivat annettujen ohjeiden mukaan mutta tätä en ymmärrä: miksi pitää alkaa veemäiseksi aivan tarpeettomalla tavalla? siinä kun tämä poke sanoi että "meillä on tänään ikäraja 20 vuotta" nii sanoin että "aivan, okei, ei voi mitään" ja hän komppaa takaisin aika ilkeällä äänellä jotain tyyliin "kyllä" tai "joo, niin se on". joskus ihan vähän huvittaa portsareiden virkaintoisuus ja se fakta, että hekin tavallansa ovat asiakaspalvelutyössä ja silti käyttäytyvät asiakkaita kohtaan todella törkeästi. minä olen aivan onnistunut ihminen vaikka oonkin syntynyt loppuvuodesta ja käytännössä aivan samanikäinen kuin esimerkiksi elokuussa syntyneet saman ikäluokan ihmiset. riippuuhan se baarista ja pokesta että sattuuko joskus sivuuttamaan ikärajat mutta tällä kertaa jäin tylysti ulkopuolelle. no, eipähän tullut vedettyä turhia juomia alas kurkusta ja kun ottaa huomioon vielä huomisen työpäivän niin parempi ehkä näin!
kämpässä on räjähtäny sotkun perusteella pahemman luokan pommi ja pyykit jotka pyykkäsin maanantaina seisovat edelleen itsepintaisesti kuivaustelineessä keskellä huonetta "kuivamassa", todellisuus on vain se etten jaksa siirtää niitä vaatekaappiin odottamaan käyttöä :D ihan hullu ajatus että suunnilleen kolmen viikon päästä tämäkin huusholli on pakattu pahvilaatikoihin ja pitää luovuttaa avaimet pois. viime päivinä haikeus on täyttäny mielen aivan kunnolla! olin lenkillä myöhään keskiviikkoiltana ipodin kanssa ja musiikin ja muistojen petollinen yhdistelmä käynnisti mielessä nostalgiamellakan. varsinkin nyt iltojen pimetessä ja lempparivuodenajan syksyn lähestyessä tulee sellainen olo, että jotain uutta on alkamassa. varmasti se johtuu siitäkin että nyt ihan oikeasti elämässä puhaltaa suuret muutoksen tuulet mutta myös se, että syksyssä on aina ollu se pointti että kesä on ohi ja alkaa pitkä talvi, arjen pyöritys. olihan se helppoa kun ala-asteelta lukion loppuun asti mentiin aina yksi luokka-aste ylemmäs sen enempää murehtimatta, ja sen takia juuri viime vuonna näihin aikoihin tuntu melko irralliselta; ei ollut mitään suuntaa, ei mitään mitä odottaa, ei mitään alkua millekään toiminnalle. pelkkää tyhjää epätietoisuuden jatkumoa. selvishän siitäkin kun sai töitä ja jollakin tapaa koki olonsa hyödylliseksi mutta muistan kyllä ettei ollu kovin iloiset fiilikset ennenkuin oppi elämään pelkän työn varassa. koulu kuitenkin tarjoaa sen verkoston ja samanhenkisyyden tunteen, työpaikalla voi olla vaikka monenlaisia ja monen ikäisiä ihmisiä. nyt sitten taas on täysin päinvastainen tilanne, can't say i'm complaining mutta silti tulkaa joku nyt auttamaan mua tämän pienen eroahdistuksen kanssa!
sunnuntaina tosiaan hoidan viimeisen velvollisuuteni kassalla vähään aikaan ja sen kunniaksi ajattelin illalla juhlia ihan hyvällä omallatunnolla! "loma" alkaa ja varmaa on se etten ainakaan viikkoon tee yhtään mitään. en pakkaa, en mieti mitä otan mukaan ja ainakin yritän olla stressaamatta kaikesta siitä, mitä paikkakunnanvaihdos tuo tullessaan. huimaa ihan ajatella että kuukauden päästä olen jo ollut koulussa 5 päivää !!!!! jännittävää :)
oh mother please let me know
i'm calling home from way up the road
i need my pride by my side
i need my pride by my side
i know you wanna beat my lover
i know you wanna beat, beat my lover
you've nowhere to go
now you're bleeding through every door
ps. suosittelen erittäin paljon the soundsia livenä, nimim. enjoyed it 2 times <3
