Mä en käskenyt lähtemään enkä pyytänyt jäämään, vain muistamaan

Miten aina ajoitankin tämän postauksen kirjoittamisen yöhön? Yöllä on vissiin meikäläisellä ainakin joku inspiraationpoikainen tai sitten kyse on vain siitä että oon tällainen yökukkuja :D

Heti ekaksi: tämän viikon tiistaina tapahtui jotakin äärettömän käsittämätöntä ja historiallista - MINÄ LEIVOIN! Mikään leipoja en ole ikinä ollut, enemmänkin ruuanlaittaja ja osaksi tämä johtuu varmaan siitä että kotona ei koskaan oikeastaan olla leivottu mitään, vaan tehty ruokaa ja suolaisia herkkuja. Äiti ei siis ole ollut pullanleipoja mutta ruuanlaittopuolella opit on menny perille ja ruokakin maistunu, tottahan toki. Yo-juhliakin suunnitellessa äiti totes heti alkumetreillä että kakut sitten tilataan hänen työkaveriltaan joka on taitava leipomaan koska ei oo varaa riskeerata kallisarvoista aikaa kakkujen teon mokaamiseen. Hyvät kakut sieltä tuli, me tehtiin sitte sitä mitä osattiin eli sitä suolaista puolta. No, anyway, näin joskus tässä unta että söin ihan mielettömän hyviä suklaamuffinsseja ja ajatus sellaisten syönnistä on piinannut kyseisestä unesta asti ja tiistaina sitten marssin ohjeen kanssa kauppaan ja etsin tarvittavat aineet. Ajattelin että no ei kai se voi niin kovin vaikeeta olla, tehdään taikina ja kaadetaan muffinssivuokiin se. Kerrankin kävi niin että ajatus osoittautu oikeaksi! Kattokaas:

Siis eikö nyt oo AIKA HYVIÄ näin ihan onnettoman leipurin ekoiksi muffinsseiksi?! And I can tell you ne maistui myös oikeasti todella hyviltä, laitoin taikinaan isoja suklaanpaloja ja aina oli yhtä kiva ylläri kun sellainen tuli syödessä vastaan. Kyllä lähti äitille kuvaa ja älytöntä hehkutusta, ei sitä ihminen paljon tarvi että ilostuu pienestäki onnistumisesta. Näitten parissahan se loppuilta sujuikin, grey ja maitolasi kaverina!
Jee. Tulipa äidillinen ja pullantuoksuinen olo tästä kertomuksesta :D

Tentit ovat nyt tältä syksyltä ohi ja koulun pariin tarvii palata vasta kuukauden päästä! Laskeskelin tossa tältä syksyltä saamiani opintopisteitä ja näyttää siltä että niitä on tulossa huimat 13 kappaletta...... joku pikkuinen ongelma näissä meidän koulun kurssiasioissa on, ryhmät täyttyy aivan sekunnissa ja ryhmäkoot on aivan liian pieniä = opiskelijat ei pääse kursseille ja pinnat jää saamatta. Toinen ongelma jonka kanssa yliopistolainen saa aivan varmasti tapella on se että kuinka vtussa saat kaikki haluamasi ja tarvitsemasi kurssit lukujärjestykseen siten, että mikään ei mene päällekkäin???? Nytkin oli tullu vahvistukset kevään kurssien ryhmistä ja siitä ketkä niihin on päässyt ja mulla oli käynyt niinkin onnekkaasti että olin päässyt kaikkiin kurssiryhmiin mihin itseni ilmoitin, ja kovin ehdin innostua ja luulla että syksyn lukkarihuolet on takana kunnes napsin ryhmät lukkarissa paikoilleen ja TADAA, punaista näyttää liian monesta kohdasta. Siinä mielessäni kiroilin ja keräsin hirveää ragea ja tappelin lukkariohjelman kanssa kunnes sain kurssit edes jonkinlaiseen siedettävään kuntoon. Seuraavana siirtona pitäis mennä itkemään ruotsinmaikalle että täytyy saada vaihtaa toiseen ryhmään, juuri siihen ryhmään johon minua EI hyväksytty ja joka ainoastaan sopisi lukujärjestykseen siten ettei koko muu koulunkäynti menis yhellä klikkauksella päin persettä.

Ei sillä että mallioppilas olisin tänä fuksisyksynä ollut, muttaku.... on tuota muuta oheistoimintaa ja sosialisointi on tärkeää jnejne juujuu. Olisin saanu alkuperäisen suunnitelman mukaan 29 opintopistettä mikä on melkonen success mutta eihän tämä nyt menny ihan niinku strömsössä, parille kurssille en mahtunut ja pari tenttiä jätin ens kevääseen, siellä ne mua ilolla oottelee ja varmana ku ne koittaa saa taas kysyä itteltään että miksi et voinut hoitaa näitä ajallaan pois alta :)))))) MUTTA jos tämä mun lukujärjestyskyhäelmä menis läpi tuollasenaan ens kevään nii tilanne kompensoituis sillä tulossa olis 45 opintopinnaa, koputetaan nytte sitä puuta äkkiä! Ei mulla nyt sinänsä kiire oo noiden kurssien kans saati valmistua (kuhan nyt ennen ku täytän 30) muttaku ne armaiset kelan tuet ei juokse mikäli et saa vähintään neljääkymmentäviittä op:ta per lukuvuosi........ ihana laitos se kela ja ihana minä silloin ku oon astetta lusmumpi opiskelemaan. Ah.

Mm whatcha say, mm that you only meant well, well of course you did. Mm whatcha say, mm that's all for the best, of course it is. Näin laulaa Imogen Heap kappaleessa Hide and Seek, ja aloin miettimään kuinka helppoa ihmisten on loppujen lopuksi tehdä oman tahtonsa mukaan vaikka se tarkoittaiskin sitä, että jollakulla tulee käymään kipeää. Tuon biisin tarinaa en tiedä mutta vaikkapa erotilanteessa jos toinen osapuoli haluaa erota ja toinen ei niin mitäpä sillä alakynnessä olevalla on paljon tehtävissä tai sanottavissa. Deal with it and move on, niinhän se menee vaan ei ole aina se helpoin homma. Eniten ärsyttää kaikki kliseet ja sanonnat joita sanotaan muodon vuoksi jonkun tilanteen ollessa päällä: en halunnut missään nimessä satuttaa, ei ollut tarkoitus satuttaa, haluan olla kaveri jne. Eihän nyt kellään täysjärkisellä ihmisellä ole ikinä oikeasti tarkoituksellista aiheuttaa toiselle pahaa oloa ja leikitellä tunteilla (on näistäkin kyllä variaatioita ja poikkeustapauksia), mutta ajatellaan vaikkapa näin: on parisuhde jossa toinen osapuoli ihastuu toiseen, homma syvenee ja lopulta joutuu tekemään ratkaisun joka on ikävä kumppanille mutta parasta hänelle itselleen koska itselleen ei kauaa voi valehdella eikä omaa onnea rakentaa vääryyden varaan vain siksi, että ei halua satuttaa toista ja ei voisi kuvitella eroavansa jne. Ihmiset kiintyy toisiinsa huomaamatta, automaattisesti, pikkuhiljaa, ei tuolta kadulta vaan valita umpimähkään jotakin ohikulkijaa ja päätetä että tähän ihastun ja satutan jotain toista tämän ihmisen avulla. Eihän sille tosissaan mitään voi jos ihminen loukkaa itsensä toisen kustannuksella, se on erittäin paskamaista ja toisaalta toisinaan ei myöskään mahda mitään jos itse päätyy loukkaamaan jotakuta. Jälkimmäinen tilanne tuo mieleen yhden situationin vuosien takaa ja tarkemmin muutamat lainit biisinräpellyksestä jonka olin rustannut aiheesta: I'm not even sorry for leaving you out / it's easy to forget someone you don't care about. Yksinkertaista mutta kuvaa erittäin hyvin sitä fiilistä mikä silloin oli. Minähän olen kaikkea muuta kuin tällainen cold hard bitch mutta se oli vaan totuus että se silloinen kuvio unohtui helposti koska loppujen lopuksi se ei tuntunut mulla samalta kuin toisella.

Asiasta kukkapurkkiin, edessä on erittäin kiva viikonloppu nimittäin kolme ihanaa ystävää ajelevat kotoa tänne mun luo käymään!!! Huomenna mennään katsomaan Pariisin Kevättä (<3) ja voin vannoa tänne jo etukäteen että kun Kesäyö kajahtaa ilmoille niin näille kasvoille sataa varmasti niitä kyyneleitä, on nimittäin henkilökohtaisesti aika meaningful song just viime kesältä. Sunnuntaina ajellaankin koko porukka kotiin ja minä pääsen loman viettoon porukoiden hoiviin ja vähän töitäkin tekemään, jeee! Nyt öitä maailmalle, eihän kello ole kuin vartin yli kaksi. ->

maybe heaven right now is a devil or angel away

that won't change

together we vow that our colors will sparkle the faith

and I will find you

I will find you

I will reach you

or I, I, I will lose my mind

I'm done with all the pain, I'm done with all the happenings, so you bring me joy, you bring me sadness

Hyvää iltaa täältä tenttiinlukemisresidenssistä vaan! Kyllä mää sanosin että perjantai-illat + tenttikirjat on hassu yhtälö joten onneksi tää lukeminen ei oo varsinaisesti lukemiseksi luokiteltavaa; telkku auki, kone auki ja musat päällä. I kävi kylässä ja sovimme että huomenna ei tuhlata kallisarvoista iltaa kielentutkimuksen hemmetin pikkutarkassa maailmassa vaan lähdetään reippaasti aamulla kouluun kimppalukemaan ja illalla hyppäämään hyvällä omalla tunnolla baariin. Mitä eroa on foneemilla, morfeemilla ja allofonilla? entä prosodialla, haplologialla ja dialektaalisella vaihtelulla? Emmä vaan tiiä, onnea vaan tenttiin mulle maanantaiksi!

Erikoisempia ei tämän tyttösen elämässä ole tapahtunut sitten viime postauksen, normimeininkiä; koulua,  kavereita ja perusihmettelyä kaikesta mitä tässä olen viime aikoina täälläkin ääneen ihmetellyt. Jotenkin ihmeen seesteistä on ollut, vaikea selittää mitä tarkoitan mutta jotenkin että koko ajan kamalan rauhallinen olo! Ehkä keksin muutaman tekijän joka siihen saattaa vaikuttaa mutta enempia analyysejä tekemättä täytyy nauttia tästä tasapainosta. Sehän saattaa kääntyä höpöksi hetkenä minä hyvänsä, mutta kai se perusidea tämän kaiken takana on se että olen onnellinen! Ainakin noin pääpiirteittäin kaikki on hyvin, aina puuttuu jotain mutta silti sen uskallan sanoa ääneen että nyt tuntuu hyvältä. Silmät on avautuneet parin asian suhteen ja sekin ilman sen kummempia ärsykkeitä. Tässä kohtaa pitää siteerata Olavi Uusivirtaa: hei, on niin helppo olla onnellinen, ja tyytyy siihen mitä on. Huonoina aikoina ku mieli myllertää ties missä ja ei pysty ajattelemaan positiivisesti sitten mistään tuollainen slogani lähinnä vtuttaaa  yli kaiken mutta pään selkeytyessä sen huomaa, että sehän on aivan totta! Myönnetään että taannoisen postauksen sisältämät asiat on edelleen aika in mun ajatusmaailmassa mutta ei ehkä noin suurella ahdistusraivolla kuin tuossa tekstissä.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Yhden asian olen huomannut: tänä syksynä mulle jo kovin rakkaan asian eli musiikin merkitys on korostunut ihan mielettömästi! Nyt on musiikillisesti tosi hyvä kausi, kokoajan tulee uusia hyviä biisejä ja   kokee tajutonta mielihyvää sekä kuuntelemisesta että itsensä ilmaisemisesta musiikin kautta. Ajattelinkin ottaa yhteyttä Oulun aikaiseen lauluopeen kysyäkseni josko se laulattais mua joululomalla vähäsen. Tuntuupa kummalta ajatella että 14-vuotiaana on mennyt ihan pokkana, aivan täysin raakileena laulutunneille ja se kehitys mikä on tapahtunut kuudessa vuodessa on aika melkoinen vaikka itse sanonkin. Muistan kun opettaja laittoi Stellan Pisteen nuotit eteen ja sanoi, että tästä lähdetään ja katotaan  mitä osaat. Myötähäpeän vuoksi en oikein kestä ajatella tuota tilannetta mutta siitä sitä on lähdetty ja edetty! Hirmu tärkeäähän tuo laulaminen mulle on, välillä ihan koskee kun ajattelee kuin vähälle tuo tunneilla käyminen on vuodessa jäänyt. Nyt kun asuu eri paikkakunnalla tuntuu isolta työltä alkaa etsimään joku joka täällä opettais ja muutenkin Oulun ope on niin oma ope niin olis ehkä haastavaa nyt alkaa lallattamaan uuden kanssa. Halua oppia lisää olis edelleen ihan älyttömästi, ja vaikka opettaja sanoikin joskus että tiedät jo periaatteessa kaiken ja ei ole mitään opetettavaa niin TODELLAKIN ON! Saatan tietää tekniikka-asioita paljon mutta eri asia on miten ne luonnistuu; esim. hengitystekniikan kanssa oon tapellut vuosia eikä se vieläkään ole ihan selvä juttu. Anyway, kun tuohon pianon ääreen istahtaa ja aloittaa niin se tunne on aina aika euforinen. Samalla tavalla kuin esimerkiksi liikunta jollekin. Mahtavaa kuinka ihmiset saa iloa ja onnea asioista joihin ei tarvitse muuta kuin vain oman palavan innon kyseisen asian tekemiseen. Awesome, olen aika ylieuforinen nyt kun tätä kappaletta innostuin kirjoittamaan!

I've been thinking bout all the times I lost my head

I've been thinking bout all the things I never said

Kohta onkin jo joululoman aika eli toisin sanoen kolme viikkoa kuluu kotipuolessa töiden, ihanien kavereiden ja löhöämisen merkeissä. Sais ensin nämä muutamat tentit alta pois niin huhheijaa, voi lomailla ihan ilman huolia! Ja jos hyvin käy niin ensi perjantaina juuri tähän aikaan kämpilläni majailevat A, A ja L jotka tulee tänne minilomalle ja samalla kaappaavat minut kyytiinsä kotiin. Kyllä nyt on monta pientä asiaa mistä hehkuttaa, jee.

'Cause you can't jump the track

we're like cars on a cable

and life's just and hourglass glued to the table

No one can find the rewind button girl

so cradle your head in your hands

and breathe, just breathe

oh breathe, just breathe

On muuten aika asiaa mitä lauletaan tässä biisissä. Silloin kun asioille ei voi mitään tai on tullut tehtyä vääriä päätöksiä huonoin seurauksin ei paljoa auta kuin vain hyväksyä että näin se nyt meni ja lopettaa se itsensä piiskaaminen ja jossittelu. Ei ole ihan turha neuvo se mitä kaikki lukuisat naistenlehdet aina tuputtaa: anna anteeksi sekä muille että itsellesi! Taisinpa lukea tuon eilen jostakin ikivanhasta _cosmosta_, aika cheesy juttu mutta näinhän se on. Ja se toinen neuvo jota saa myös lukea ja kuulla joka tuutista, eli "muista hengittää" on aika oleellinen juttu. Tällä hetkellä mun selkä ja niska on taas vaihteeksi siinä kunnossa että näiden kanssa sais mennä sairaalaan itkemään mutta enpä taida mennä joten hengitän vaan vähän paremmin ja syvemmin ja nostan hartiat ylös. Ehkä maailman epäergonomisin asento lysyttää sängyllä läppärin kanssa.....

Tässä ilokseni huomasin kun lukaisin kahdessa viikossa synnytetyn tuhannen sanan englannin esseen että oon saattanu kirjoittaa aivan täyttä tiedätte kyllä mitä ja aivan aiheen vierestä. Positiivinen postaus vaatii positiivisen loppufiiliksen, eheheh! Nyt unille. xx

:--DD <3