ja toivon et löydät mut pellolta vaik meit on miljoona

Keväinen hellurei vaan kaikille! Alkaa tulla näistä kuukauden luovista bloggaustauoista jo tapa, ehhehheh, koulun puolesta on ollu kiire lähinnä vain tuon muun yliopistoelämään kuuluvan oheistoiminnan takia mutta aika on tavallaan ollut kortilla. Vielä kolmisen viikkoa koulua jäljellä ja sitten alkaisi LOMA joka on edelleen aika iso kysymysmerkki sillä työt jotka mulle luvattiin jo viime kesänä ovatkin nyt yhtäkkiä kiikunkaakun.... -.- kesäsuunnitelmat työpaikalla on vieläkin tekemättä (sinänsä hassua koska nyt on jo toukokuu) ja toivottavasti tällä viikolla kuulen positiivisia uutisia. Haluaisin nimittäin ihan hirveästi päästä vanhaan tuttuun työpaikkaan kesäksi tuttujen ihanien työkamujen seuraan! Koska olen olettanut että näihin töihin pääsen varmasti en ole siis myöskään muuta hakenut ja nyt alkaa olla hieman myöhäistä sille. Vaikka kuinka kassahommia joinain päivinä pidänkin inhottavina on ne toisaalta taas just sellaista omanlaista työtä joten toteaispa kauppias nyt vaan ettei kertakaikkiaan pärjää töissä ilman mua! Muuten olen kyllä ympäripäältä kusessa näin rumasti sanottuna.

Ensimmäinen yliopistovappu tuli ja menin ja sain kuin sainkin ylioppilaskunnan Wappuputkinnon suoritettua! Vapusta jäi tosi hyvät fiilikset, noin viisi päivää tuolla tuli huideltua ja olishan se nyt ollu ihan luonnotonta jos en olis saanu kylkiäiseksi mojovaa flunssaa :D ääni lähti jo kerran itse vapunvieton aikana mutta sain sen palautettua jollain ihmeellä mutta suht äkkiä se sieltä sitten taas katos. Edelleen yskittää ja pää täynnä räkää mutta kaikki oli sen arvoista!

LAHIKAINENNN! Aleksi-ystin plus muun kepulikerhon kanssa

vierähti suurin osa vapusta. Lakista tykkään yhä aina vain paljon :)

Jollain tapaa loputtuaan vappu sai edellisvuoden tapaan hirveän haikeuden päälle. Vappupäivänä kun kaikenikäistä porukkaa on liikkellä lakit päässään tulee omat lukiomuistot mieleen ja lähinnä se että se pari vuotta on vierähtänyt omista kirjoituksista. Vastahan ne oli! Ikuisena ajan vauhdin ihmettelijänä en vaan meinaa sisäistää että elämä on mennyt loppujen lopuksi niin kamalasti eteenpäin. Lukiossa sitä oli vielä niin vastuudesta ja monenlaisesta muusta aikuisuuden sivutuotteesta vapaa. Ja kuinka EPÄVARMA sitä olikaan :D olen kyllä edelleen tietyistä asioista, esimerkiksi koulutusasioista, mutta silloin en tosiaankaan tiennyt mihin kouluun halusin enkä edes pienesti mikä ala vois olla kiva. En myöskään olisi ikinä arvannut löytäväni itseäni en Vaasasta enkä yliopistosta opiskelemasta viestintää mutta tadaa näin se elämä yllättää! 

Oi kuinka hauskaa meillä lukiossa oikeasti silloin olikaan =) ja omat lakkiaiset on varmasti yks mun elämän parhaimmista päivistä! Tällaista kaikkea mietin laittaessani jo vähän likaantunutta lakkiani takaisin siihen lootaan missä se viettää suurimman osan ajastaan. Yhyy.

Kaikki loppukevään tentit osuvat tottahan toki peräkkäisille päiville! <3 Pitäis kahlata melkeinpä ilman ehtoja jokainen niistä läpi ettei kela ala hiillostaan mua kesällä kyselyillä siitä miksi en ole saanut tarpeeksi opintopisteitä vuoden aikana.......... jos sattuu paskat ja tällainen kirje kolahtaa luukusta niin kirjoitan kyllä niin selkeän ja raivokkaan kuvauksen siitä kuinka meidän yliopistossa on uus koulutusohjelma käytössä ja me ollaan käytännössä oltu testiryhmä kaikelle uudelle = ei pääse kursseille, ei selkeää ohjausta siitä mitä opintoja käydä jne. Itse koulunkäynti on valitettavasti ollut pieni pettymys täällä, muu elämä kyllä on ollut loistavaa mutta tuon koulun takiahan täällä ollaan! Päätin nyt kuitenkin että katson ainakin ensi vuoden josko opinnot alkais etenemään vähän sujuvammin. Luulen että laajempien pääaineopintojen ja sivuaineiden myötä niin käy! Yhdeksi sivuaineeksi oon ajatellut markkinointia joka passaa viestinnän kans ihan täydellisesti. Sitten vois jopa valmistua markkinoinnin maisteriohjelmasta, jei! Kovin suuria suunnitelmia ihmiseltä jota vähän ahdistaa ajatella jo ensi vuodenkin opintojen suunnittelua :--D

Ikisinkkurintamalla on mennyt vähän epäikisinkuttomasti tänä keväänä, unbelievable! Edessä on silti mutkia ja päätöksiä niinkuin aina tuntuu olevan. Välillä tekee mieli huutaa tuonne jonnekkin taivaalle että antakaa nyt jotakin pysyvää ja hyvää ja onnellista sieltä!!! Nytkin vähän sellainen tilanne ettei meinaa _ymmärtää_ kuinka on mahdollista että kaikki on täynnä jotain kohtalon ivaa ja epäreiluutta. Kuulostan kovin 16-vuotiaalta pikkutytöltä joka valittaa turhasta mutta jos joku niin haluaa ajatella niin fine, tulkaa hetkeksi mun tilalle niin katsotaan turhauttaako edes ihan vähän :D hankalia juttuja, hankalia tilanteita. Tuntuu että muutaman vuoden ajan tämä on ollut juuri nimenomaan tällaista, pettymyksiä ja mitenvoitaasollanäin-fiilistä. Ähh. Mutta onneksi asia on tavallaan reilassa jos katsoo toiselta kannalta... pitäis opetella ajattelemaan positiivisesta näkökulmasta silloinkin kun vaikuttaa siltä ettei tilanteessa oo kertakaikkiaan mitään positiivista. Ei oo ihan meikäläisen alaa mutta tällä hetkellä päällä oleva juttu vois opettaa mua vähän sellaiseen.

vedä mut suojaan

kisko mut liikkuvast autosta

pysäytä liike

pidä kii riippumat mistään

kun on hauras kuin viljaa, viljaa

ja toivon et löydät mut pellolta vaik meit on miljoona

Tässä kirjoittaessa sitä muistaa kuinka hauskaa tämä bloggaaminen onkaan! Monesti tuntuu että ajatukset on niin lukossa ettei edes uskalla avata bloggeria. Se on kuitenkin hemmetin hyvä päätös jos sen päätyy avaamaan.

Pian kutsuu iki-ihana MM-lätkä ! Lähden nyt suihkuun sunmuuta joten palaillaan taasen, en uskalla sanoa milloin :--D

ps. AINIIIN pääsin tuutoriksi! Jei (Y)

muuten ne kuvittelee et sil on väliä, ne kuvittelee et sul on väliä ne kuvittelee

Hoi kaikki! Eksyin yliopistolla luennon jälkeen kirjastoon ajatuksena tehdä yksi verkkotehtävä ja lukea vähän tuohon jo mainitsemaani tenttiin. Noh, puolen tunnin jälkeen selaan edelleen facebookia ja teen kertakaikkisen turhia asioita. S pääsee tunnilta kahdelta ja lupasin mennä sen luo sitten, raukkaparka katkoi selkänsä kolme viikkoa sitten kaatumalla betoniportaissa =( pientä turhautumista on havaittavissa kun se ei voi liikkua kämpiltä juuri mihinkään niin menen sinne viihdyttämään häntä ja syömään kaikki ruuat :D

Valitettavasti jouduin kopsaamaan tämän kuvan tänne koska a) naurahdin vähän tuolle lauseelle ja b) heräsin vähän vastaavanlaisella ololla tänä aamuna. Tämä on päivä jolloin kaikki muut ihmiset tuntuu olevan Meredith Greyta lainaten "shiny happy people"-konseptin mukaisella tuulella ja itse on vähän huonosti nukkunut ja liian hyvin syönyt mörrimöykky. Epävarmat ajatukset eilen mainitsemastani opiskeluahdistuksesta jotenkin korostuivat aamulla, ehkä nyt kun haut on taas käynnissä niin tuntuu hassulta ettei olekaan enää mitään hätää koulupaikan suhteen. Tässä se nyt on eikä enää tarvi olla sitä järkyttävää minnehaenmitähaluan-hulabaloota joka päättyy hakulomakkeen lähettämiseen itkukohtauksessa muutamia tunteja ennen haun sulkeutumista. Juttelin yhden tutun kanssa hetki sitten näistä fiiliksistä, kyseinen tyyppi on kokeillut kolmea eri alaa peräkkäin ja vaihtanut joka vuoden jälkeen koska ei tuntunut omalta jutulta. Tämänhetkinen ala jopa kuulemma tuntuu sellaiselta ettei enää tarvisi lähteä vaihtamaan. Kysymys kuuluukin että asetanko itse itselleni niin kovat paineet siitä että juuri tämän alan täytyy olla se oikea ala ja että en missään tapauksessa voi alkaa tosissaan kyseenalaistamaan sitä. Ihan niinkuin olisin jotenkin epänormaali jos tuumailen pitäisköhän koittaa toista alaa tai kokeilisin oikeasti jotain muuta! Nykyään porukka kun oikeasti saattaa kokeilla montakin alaa peräkkäin kunnes löytää omansa. Kun kouluun pääsyä on vinguttu niin ahkerasti koko välivuoden loppuosa ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla minkäänlaista ongelmaa, mutta tadaa - ei asiat vaan mene niin yksinkertaisesti tai siten miten olis kuvitellut. Ahdistaa!!!

Kappas, sain tässä bloggauksen lomassa sen tehtävänkin tehtyä! Go me. Ja seikkaltua weheartitissä selaamassa turhia kuvia. Nauratti vähän tuo ekaki, on se hyvä että kaikki niin päätön ja typerä naurattaa huonoinakin päivinä :D nyt lähen nappaan Sn kainaloon jostain tuolta, palaillaan! ->

well think about the lonely people

or think about the day she found you

or lie to yourself

and see it all dissolve around you

 but she says she has no time for you now

and she says she has no time

lonely people tumble downwards

and my heart opens up to you 

 

mustekaloilla on kolme sydäntä, mulla vaan yks ja sitä ei saa särkeä

Kylläpäs taas on vierähtänyt aivan laittoman pitkä aika sitten viimeisen postauksen, saisin mennä nurkkaan häpeämään ku aina lupailen palata asiaan pian ja tuloksena on luova kuukauden tauko. Antakaa anteeksi kaikki jotka tätä minun pientä bloginpoikaistani lukevat, ihanaa jos jaksatte täällä vierailla edelleen vaikka kirjoittaja onkin laiskistunut hieman! Passion is still there uskokaa pois =)

Radiohiljaisuus ei ole johtunut mistään kovin konkreettisesta, tässä vähän yli kuukauden aikana ei kummoisempia ole tapahtunut. Koulua vähemmän ja enemmän, kavereita, perusarkea ja sitä kuuluisaa yliopistolaisen iltajuoksua. Kaksi pikku reissua olen ehtinyt kyllä tehä perus kotioulussa käymisen lisäksi, nimittäin Tampereelle ja Rovaniemelle! Mansessa vierailtiin Sn kanssa abouttirallaa kuukausi sitten ihan just for fun, siistiä oli että tälle viikonlopulle sattui just poikkitieteelliset haalaribileet joihin toki ryntäsimme sekä kyykän mm-kisat joita käytiin kans kattelemassa. Matkalta jäi erityisen hyvin mieleen myös nämä kyykän viralliset jatkot Tampereen tivolissa jonne jonotimme kevyet 2 h 15 min (ah perkele että oli kivaa) sekä elokuva nimeltä 21 tapaa pilata avioliitto joka käytiin kattomassa ensi-illassa. Siis se leffa oli ihan mielettömän hyvä, en oo vieläkään päässy yli siitä kuinka hyvä :--D En tiedä pitäiskö pelätä sitä että tunnisti itsensä aika monesta kohtaa leffaa, pienoisesti naimisiinmenokammoisena kokonaisuus tuntui niin helposti samaistuttavalle. Toinen reissu Rolloon tehtiin itseasiassa nyt viime viikonloppuna, startattiin auto Vaasasta kohti pohjoista ja Poronkusemaa! Kyseessä oli rastikilpailutyyppinen opiskelijatapahtuma iltabileineen ja varaslähtörasteineen. Elikkä siis aika huolellisesti juotu ja huonosti nukuttu viikonloppu oli taattu mutta ehdottomasti aivan kaiken arvoinen. Paljon oli tuttuja, oulusta tosi paljon porukkaa ja oli kiva nähä myös rolloon muuttaneita kamuja! Nyt pitäis laskeutua taas arkeen takaisin aloittamalla johtamisen tenttiin lukeminen, kummasti tuo kirja on pysynyt tänäänkin kiinni vaikka tarkoitus oli aloittaa hyvissä ajoin....

Eipä tämän tyttösen elämässä kovin suuria kuohuja tällä hetkellä ole, ihan peruselämää on tullut elettyä ja ei ole siitäkään mitään suurta valittamista. Vähän pyörinyt mielessä kaikki opiskeluasiat ja että onko nyt tyytyväinen alaansa, haluaako sittenkin jotain enemmän vai voinko vähän yli puolen vuoden opiskelun perusteella sanoakaan olenko tyytyväinen just tähän mitä on. Paikkakunta-ahdistuksesta sen verran että Vaasa ja minä kyllä olemme jo ihan sujut mutta en tajua mistä hemmetistä se Ouluun kaipaaminen aina kumpuaa!! Siellä se pohjoinen kotikaupunki tököttää paikoillaan eikä siellä mahda mitään kovin erikoista tapahtua (ainakaan kavereiden mukaan), ei mitään uutta ja kiehtovaa ja silti veri vetää niin hitosti takaisin.  Toisaalta se tunne ei ole sellainen että harkitsisin muuttoa takaisin, ei millään mutta kaikki käy mielessä epävarmuuden hetkillä. En periaatteessa voi edes muuttaa takaisin jos haluan opiskella viestintää, siellä ei sitä tsäänssiä nimittäin ole. Ja kauhean tyhmältä tuntuis jotenkin muuttaa vain siksi että ikävä kotikaupunkia ja kavereita jnejne, isoja juttujahan ne on mutta on mulla hyvä olla täälläkin.

Ihmissuhteiden osalta moni asia on muuttunut, joitain palasia on loksahdellut kohdilleen ja uusiakin on ehkä mahdollisesti sovitettavana. Tähän viidakkoon en viitsi vielä kovin sukellella, se mitä on tullut opittua on että pää edellä asioihin syöksyminen on joskus se vihoviimeinen asia mitä kannattaa tehdä!

Tälle iltaa pitäisi vielä avata tosiaan tuo ihanainen tenttikirja ja siivoilla loppuun, tämä arkeen palaaminen viikonlopun jäljiltä tuntuu vähän kankealta kyllä nyt. Aika on taas juossut ihan käsittämättömän nopeaa! Alle 2 kuukautta niin on VAPPU, kolmisen kuukautta niin loma alkaa mikä tarkoittaa sitä että todennäköisesti kuulen kassan kutsun taas <3 Elämä on ihme juttu, sitä luulee että mitään ei tapahdu ja kaikki pysyy ennallaan mutta aika kuluukin aivan kuin siivillä ja sitä voi jopa hoksata että asiathan on oikeasti eri tavalla kuin hetki sitten.

'

Katuja kahlaavat jalkamme kastuu

tätäkö se on kun rakastuu?

tukka putkella sinne ja takaisin

Tie minut vie missä musiikki sai meidät sekaisin onnesta
pois, jonnekin pois
läpi autiopihojen, läpi tämän betoniyön sydämesi lyö
jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua, ua ua
se mitä meistä jää on rautaiset hampaat

Tämä Olavi Uusivirran biisi on tällä hetkellä suurin rakkauteni, tuo mielikuvan kesäyöstä ja autiosta maantiestä auton ratissa. Ahhhhh, näihin rakastuneihin tunnelmiin lopettelen tänään ja siirryn liiketoimintaosaamisen ihmeelliseen maailmaan, hejdo alla!

I still believe it's you and me till the end of time

Heissuliveivain täältä Heli-tytön uneliaasta ja sopivan sotkuisesta kotikolosta, tämä ilta menkööt horrostaessa pölyn keskellä mutta huomenna on sekä mielen ja kämpän suursiivouspäivä. Mielen kiemuroita ajattelin käydä suoristelemassa superpitkällä kävelylenkillä joka muuten ihan oikeasti on paras lääke kun päässä myllertää. Kämppä pitää puunata lattiasta kattoon ja ette usko kuinka tämä asunto huvittaa tällä hetkellä todella suuresti: lattia toimii (pölyllä ja irtolialla koristeltuna) vaatekaappina, pitsalaatikko levällään "keittiön" nurkassa (tytön _täytyy_ saada se baari-illan jälkeinen pitsa), tyhjiä limupulloja ikkunalaudan koristeina ja god only knows mitä kaikkea tuolta sängyn alta löytyy, en uskalla kattoa. Opiskelijan näköinen kämppä jonka siivo häiritsee suunnattomasti allekirjoittanutta joka ei koskaan ole ollut mikään järjestelmällinen siivousintoilija... mitä mulle on tapahtunut?

Mitään ihan erikoisuuksia ei ole viime aikoina sattunut, aika peruselämää olen eleskellyt. Kouluhommia ja tenttiin lukemista olis vaikka muille jakaa ja enhän toki itse viitsi kyseisiä asioita paljon edes tehdä vaikka aikaa olisi. Tenttiin lukemisen aloittaminen on ehkä oikeasti vaikein asia ikinä, hyi. Pientä mediahiljaisuutta on taas ollut havaittavissa, oon kokenut tämän blogin ja mun välisen suhteen hieman hankalaksi jotenkin! Monesti olen bloggerin avannut ajatuksena kirjoitella mutta sitä tekstiä ei kerta kaikkiaan tule. Haluaisin ehkä muuttaa blogia ja sen sisältöä jollain tapaa, saada vähän rakennetta ja uusia jutskia. Pitää katsella mitä sitä saattais keksiä hihii!

and when it gets cold outside and you got nobody to love

you'll understand what I mean when I say there's no way we're gonna give up

Yhdestä jutusta täytyy mainita! Olen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja ennakkoluuloja alkanut tuijottaa uskollisesti Iholla-sarjaa joka pyörii arki-iltaisin avalla. Ekalla kaudella en katsonut jaksoakaan, ei tuntunut omanlaiselta ohjelmalta tai sitten vain olin niin kovin ennakkoluuloinen etten halunnut edes vilkaista! Nyt sitten uskaltauduin katsomaan tämän toisen tuotantokauden ekan jakson ja olin hooked aivan välittömästi. Jotenkin aivan ihanan rehellistä ja aitoa tosi-tv-tuotantoa, ihmisiä joilla on "oikeita" ongelmia ja elämäntilanteita joihin voi samastua. Toki joskus ajattelen että kuka nyt haluaa omia asioitaan mennä repostelemaan telkkariin ja välittää itsestään ehkä tiettyä kuvaa katsojille, itse en menisi mutta se että nämä naiset uskaltavat sen tehdä on mahtavaa. Sarjan mainoksessa telkkarissa Venla, yksi näistä viidestä naisesta, sanoo jotakuinkin että "irtiotto omasta elämästä tekis joskus ihan hiton hyvää", ja en voi muuta kuin antaa täyden tuen tälle ajatukselle. Joinain päivinä sitä oikeasti haluais olla joku muu ihan vain siksi että omaa itseään ei jaksais kantaa enää siinä tilassa. Mutta niinkuin Greyn anatomiassakin todetaan...

... näinhän se menee. Pahan päivän päätteeksi menet nukkumaan, suljet silmät ja mietit siinä itseksesi ja tosissaan hoksaat että itsensä kanssa on elettävä koko loppuelämä. Siksi suhdetta itseensäkin pitää vaalia ja korjata ihan niin kuin suhteita muihinkin ihmisiin. 

baby in our wildest moments

we could be the greatest, we could be the greatest

maybe in our wildest moments

we could be the worst of all

when we collide we come together

if we don't we'll always be apart

Nyt on just sellainen musatunnelmointiolo, niin tärkeää kuin musiikki on aina mulle ollut niin viimeaikoina spotify on ollut jatkuvassa käytössä ja koko ajan haluan kuunnella jotain ihanaa. Istahdin pianon ääreen eilen ja räpelsin vähän biisinalkua kasaan pitkästä aikaa, inspiraation tunne oli ihan sairaan palkitseva!

Nyt hyvät yöt maailmalle, seuraavaan postaukseen xx

sä oot mun kun valot on sammuneet, sä oot mun kun pöytiä siivotaan

Tähän loppuu tämän bloggaajan luvattoman pitkä mediahiljaisuus! Joululoma oli suht hektinen ja havahduin uudenvuoden jälkeen siihen että blogger on pysynyt hiljaisena melkein kuukauden. Hups ja anteeksi!

Loma on nyt siis lomailtu ja ollaan takaisin vaasanmaalla valmiina kevään koitoksiin. Kolmisen viikkoa vierähti ihan sopivalla nopeudella kotona ja voin kertoa että oli ihan hemmetin paljon mukavampaa olla kotona ajan kanssa! Lomaa edeltävänä viikonloppuna A, A ja L saapuivat tänne viettämään viikonloppua ja as always meillä oli erittäin hauskaa; heti perjantaina käytiin kattomassa Pariisin Kevään keikka jonne menoa olin kuolannut jo alkusyksystä asti, ja myönnettäköön että tämä johtui suurimmilta osin lähinnä halusta kuulla yksi biisi livenä. Nimittäin se ihana Kesäyö joka on pinttynyt mulle päähän ja muistoihin melko lujasti. Kerkesin jo hätäillä että koko biisiä ei soiteta kun sitä ei kuulunu varsinaisella soittoajalla mutta en voinu käsittää jos näin olisi sillä onhan se nyt soinu radiossa kesällä eniten, ja oikeassa olin - sieltä se viimeisenä kajahti ilmoille ja niinkuin tuossa yhdessä aiemmassa postauksessa epäilinkin niin kyllähän niille kasvoille kirjaimellisesti satoi kyyneleitä :D sunnuntaina sitten lähdettiin ajelemaan ihanalla micralla kohti Oulua ja heti maanantaina lähdin painamaan töitä K-Supermarketin univormussa. Töissä oli tosi jees, ei valittamista ja rahaakin tipahti vähän tilille. Seuraavalla viikollakin piti käydä pari päivää verestämässä muistoja viime kesän työpaikassa ja todennäkösesti siellä kuluu myös ensi kesä ellei jotain muutu radikaalisti puolessa vuodessa.

Joulu meni ihanasti porukoilla, puhelin äänettömällä kolme päivää suklaata ja muita herkkuja huolellisesti syöden ja leffoja katsoen! Erityisesti jäi mieleen kun käytiin äitin kanssa jouluaattona hautausmaalle viemässä papalle kynttilä, ihan mielettömän kaunista oli ja ei ollu monta hautaa pimeänä. Keskeinen teema lomalla oli myös (valitettavasti?) yöjuokseminen ja ravintola Kaarlenholvi jossa taisin vierailla peräti kuusi kertaa...... minkäs teet kun oli niin awesome nähdä kaikkia kavereita pitkästä aikaa ja on niin hyvä bailutiimi kasassa! Uutenavuotena Ilmajoen ja Lapuan ihmeet S ja L tuli Ouluun ja ei ole kyllä valittamista uudestavuodesta vaikka kovin olisin halunnu lähteä Rukalle tms isoon hiihtokeskukseen ottamaan vuotta vastaan, ehkä ens vuonna sitten. Ilta meni loistavasti Toppilan residenssissä hyvien tyyppien seurassa ja oli huippu huomata että kaikki tuli mainiosti toimeen keskenään ja ouluvieraillakin oli  hauskaa! Juotiin, syötiin (Katjalle erityiskiitos ihanasta perunasalaatista), pelattiin juomapelejä ja ajettiin vähä ostoskärrylläkin ympäri Toppilaa :--D hyvät huvit syntyy kun porukka 20-vuotiaita nuoria aikuisia äkkää halpa-hallin kärryn lumipenkassa ja tajuaa että tähänhän voi mennä joku (tai jotkut) istumaan ja sitten otetaan vauhtia ja työnnetään kärryä ympäriinsä huonoin seurauksin. Mustelmien määrän voi jokainen laskea omasta kehostaan itse, mulla ja Sllä niitä nyt ainakin löytyi: S oli kyydissä ja siinä juoksutin sitä ympäriinsä ja S sanoo, että älä sitte kaada meitä. No, meni sekuntti ja kaaduttiin. Ei käyny kipeää! Loppuilta meni Kaarlessa ja seuraamme liittyivät J ja V. Kotimatkaan sisälty parikin taksijonoa, Ln epämääräinen kebabrulla jonka päätymistä käsiimme ihmeteltiin räkänaurun säestämänä seuraavana aamuna ja lopulta loistava pimeä taksikotiinkuljetus!

Huh ku menee historiikiksi, koko loma oli kaiken kaikkiaan aika jees. Viimeisellä viikolla hengasin ympäriinsä vain ja näin pitkästä aikaa tiettyjä ihmisiä ja selvitin muutaman mieltä paineneen asian. Nyt on menny viikko Vaasassa ja täytyy myöntää että on vähän tökkinyt mikä nyt ei sinänsä tullut yllätyksenä. Kotona käydessä se fiilis vaan vahvistuu että tämä on mun koti ja rakastan Oulua kaupunkina ihan hirveästi! Vältetään se mielikuva että mulla täällä olis jotenkin kamalaa sanomalla että ei tietenkään, arvostan koulupaikkaa ja mulla on täällä ihanat kaverit ja ala joka ainakin jonkuverran kiinnostaa (pientä ammatinvalintakriisiäkin on ollu havaittavissa) ja hauskaa on ollut ja tulee olemaan, mutta miettikää nyt: asuu ensin 20 vuotta samassa kaupungissa jossa tekee itsensä itsekseen ja muovautuu ihmisten, tapahtumien ja valintojen myötä niin vähemmästäkin hämmentyy ja alkaa kysellä itseltään, että onko sittenkään hyvä näin. Satun myös kuulumaan siihen puoleen ihmisistä jolla ei ole missään vaiheessa ollut älytöntä hinkua päästä kotipaikkakunnalta pois saati hirveää vihaa ja inhoa koko kaupunkia kohtaan; silti mieltä painoi se ajatus että täälläkö muka asun loppuelämäni. Tänne hakiessa yhteishaun viimeisenä päivänä muutama tunti ennen haun sulkeutumista ajattelin, että no tuskinpa pääsen ja että kokeillaan nyt. Jotenkin siinä järkyttävässä koko kevään kestäneessä kouluunhakukriisissä ymmärtänyt mitä olin tekemässä, luin vaan ja tänne hain.Sitten ku ovet tänne yliopistoon aukes niin eihän sitä oikein tajunnutkaan että mitä vttua, sinne pitää oikeasti lähtäkin. Tavallaan halusin kovasti pois Oulusta siksi, että en halunnut jämähtää ja sanoa kymmenen vuoden päästä että eipä tullut koskaan mihinkään lähdettyä. No, täällä ollaan ja luultavasti tullaan olemaan vielä ainakin 2,5 vuotta mutta sen sanon, että veri vettää kotiinpäin toisinaan vahvastikin. Tässä omissa mietteissäni kun oon ollut niin melkein haluaisin nähdä itestäni edes jotain pientä edes yhden vuoden päähän! Elämänmuutoksen pyörteissä on toisinaan niin epävarma asioista.

Ihmisillä on tapana vuoden vaihtumisen jälkeen määritellä, millainen edeltävä vuosi oli. Mulla ei jotenkin tuu sitä tehtyä ainakaan tietoisesti, mutta nyt osallistuin kavereiden kans keskusteluun aiheesta ja päästin suustani, että no aika normaali vuosi, ei mitenkään erikoisempi. Välivuoden toinen osa, töitä tuli tehtyä ja perushengailua vaan. Kahden sekunnin päästä tajusin minkä valheen olin just ilmoille kertonut! Hyvänen aika. Muutin ensimmäiseen omaan kämppään...

eka lakkipäävappu vietettiin Toivoniemen kämpillä,

otos napsaistu miniparvekkeeltani, oi oi onnea <3

ja pääsin opiskelemaan!

yllä pakolliset fb-uutiset, hieman riehaantunutta poseerausta 

ahventien approsta joka muuten oli ihan mahtava tapahtuma 

(+ Jkin mukana <3) ja lopuksi ihanat rakkaat parhaat uudet vaasakamut!

Että tuota, ehkä sittenkin perun sanani ja totean vuoden 2012 olleen aika perkeleen merkittävä vuosi. Ollu niitä iloja ja suruja ja muutoksia ja ennen kaikkea ollu hauskaa! On ymmärtäny asioiden merkityksiä muualle muuton myötä ja sellaista. Mitä tulee ihmissuhteiden ihmeelliseen maailmaan, selvästi se on ollut mielessä tämän vuoden aikana minkä huomaan myös blogikirjoituksistani. Älkää nyt hulluja höpiskö ettäkö true lovea olisi ollut tämän "ikisinkun" elämässä - ellei sitä sitten ole ollut, arvoituksellista eikö? Kai sitä koki ns. suuria tunteita mutta myös ihanaa vapauden tunnettakin. seliseliseli

siinä oli ensimmäinen postaus vuodelle 2013! Let's hope it's a good one. Palaillaan asiaan, lähden jatkamaan projektia jonka suorittamisen aloitin eilen, nimittäin Pottereiden uudelleenlukemisen! heippaheii xx

Mä en käskenyt lähtemään enkä pyytänyt jäämään, vain muistamaan

Miten aina ajoitankin tämän postauksen kirjoittamisen yöhön? Yöllä on vissiin meikäläisellä ainakin joku inspiraationpoikainen tai sitten kyse on vain siitä että oon tällainen yökukkuja :D

Heti ekaksi: tämän viikon tiistaina tapahtui jotakin äärettömän käsittämätöntä ja historiallista - MINÄ LEIVOIN! Mikään leipoja en ole ikinä ollut, enemmänkin ruuanlaittaja ja osaksi tämä johtuu varmaan siitä että kotona ei koskaan oikeastaan olla leivottu mitään, vaan tehty ruokaa ja suolaisia herkkuja. Äiti ei siis ole ollut pullanleipoja mutta ruuanlaittopuolella opit on menny perille ja ruokakin maistunu, tottahan toki. Yo-juhliakin suunnitellessa äiti totes heti alkumetreillä että kakut sitten tilataan hänen työkaveriltaan joka on taitava leipomaan koska ei oo varaa riskeerata kallisarvoista aikaa kakkujen teon mokaamiseen. Hyvät kakut sieltä tuli, me tehtiin sitte sitä mitä osattiin eli sitä suolaista puolta. No, anyway, näin joskus tässä unta että söin ihan mielettömän hyviä suklaamuffinsseja ja ajatus sellaisten syönnistä on piinannut kyseisestä unesta asti ja tiistaina sitten marssin ohjeen kanssa kauppaan ja etsin tarvittavat aineet. Ajattelin että no ei kai se voi niin kovin vaikeeta olla, tehdään taikina ja kaadetaan muffinssivuokiin se. Kerrankin kävi niin että ajatus osoittautu oikeaksi! Kattokaas:

Siis eikö nyt oo AIKA HYVIÄ näin ihan onnettoman leipurin ekoiksi muffinsseiksi?! And I can tell you ne maistui myös oikeasti todella hyviltä, laitoin taikinaan isoja suklaanpaloja ja aina oli yhtä kiva ylläri kun sellainen tuli syödessä vastaan. Kyllä lähti äitille kuvaa ja älytöntä hehkutusta, ei sitä ihminen paljon tarvi että ilostuu pienestäki onnistumisesta. Näitten parissahan se loppuilta sujuikin, grey ja maitolasi kaverina!
Jee. Tulipa äidillinen ja pullantuoksuinen olo tästä kertomuksesta :D

Tentit ovat nyt tältä syksyltä ohi ja koulun pariin tarvii palata vasta kuukauden päästä! Laskeskelin tossa tältä syksyltä saamiani opintopisteitä ja näyttää siltä että niitä on tulossa huimat 13 kappaletta...... joku pikkuinen ongelma näissä meidän koulun kurssiasioissa on, ryhmät täyttyy aivan sekunnissa ja ryhmäkoot on aivan liian pieniä = opiskelijat ei pääse kursseille ja pinnat jää saamatta. Toinen ongelma jonka kanssa yliopistolainen saa aivan varmasti tapella on se että kuinka vtussa saat kaikki haluamasi ja tarvitsemasi kurssit lukujärjestykseen siten, että mikään ei mene päällekkäin???? Nytkin oli tullu vahvistukset kevään kurssien ryhmistä ja siitä ketkä niihin on päässyt ja mulla oli käynyt niinkin onnekkaasti että olin päässyt kaikkiin kurssiryhmiin mihin itseni ilmoitin, ja kovin ehdin innostua ja luulla että syksyn lukkarihuolet on takana kunnes napsin ryhmät lukkarissa paikoilleen ja TADAA, punaista näyttää liian monesta kohdasta. Siinä mielessäni kiroilin ja keräsin hirveää ragea ja tappelin lukkariohjelman kanssa kunnes sain kurssit edes jonkinlaiseen siedettävään kuntoon. Seuraavana siirtona pitäis mennä itkemään ruotsinmaikalle että täytyy saada vaihtaa toiseen ryhmään, juuri siihen ryhmään johon minua EI hyväksytty ja joka ainoastaan sopisi lukujärjestykseen siten ettei koko muu koulunkäynti menis yhellä klikkauksella päin persettä.

Ei sillä että mallioppilas olisin tänä fuksisyksynä ollut, muttaku.... on tuota muuta oheistoimintaa ja sosialisointi on tärkeää jnejne juujuu. Olisin saanu alkuperäisen suunnitelman mukaan 29 opintopistettä mikä on melkonen success mutta eihän tämä nyt menny ihan niinku strömsössä, parille kurssille en mahtunut ja pari tenttiä jätin ens kevääseen, siellä ne mua ilolla oottelee ja varmana ku ne koittaa saa taas kysyä itteltään että miksi et voinut hoitaa näitä ajallaan pois alta :)))))) MUTTA jos tämä mun lukujärjestyskyhäelmä menis läpi tuollasenaan ens kevään nii tilanne kompensoituis sillä tulossa olis 45 opintopinnaa, koputetaan nytte sitä puuta äkkiä! Ei mulla nyt sinänsä kiire oo noiden kurssien kans saati valmistua (kuhan nyt ennen ku täytän 30) muttaku ne armaiset kelan tuet ei juokse mikäli et saa vähintään neljääkymmentäviittä op:ta per lukuvuosi........ ihana laitos se kela ja ihana minä silloin ku oon astetta lusmumpi opiskelemaan. Ah.

Mm whatcha say, mm that you only meant well, well of course you did. Mm whatcha say, mm that's all for the best, of course it is. Näin laulaa Imogen Heap kappaleessa Hide and Seek, ja aloin miettimään kuinka helppoa ihmisten on loppujen lopuksi tehdä oman tahtonsa mukaan vaikka se tarkoittaiskin sitä, että jollakulla tulee käymään kipeää. Tuon biisin tarinaa en tiedä mutta vaikkapa erotilanteessa jos toinen osapuoli haluaa erota ja toinen ei niin mitäpä sillä alakynnessä olevalla on paljon tehtävissä tai sanottavissa. Deal with it and move on, niinhän se menee vaan ei ole aina se helpoin homma. Eniten ärsyttää kaikki kliseet ja sanonnat joita sanotaan muodon vuoksi jonkun tilanteen ollessa päällä: en halunnut missään nimessä satuttaa, ei ollut tarkoitus satuttaa, haluan olla kaveri jne. Eihän nyt kellään täysjärkisellä ihmisellä ole ikinä oikeasti tarkoituksellista aiheuttaa toiselle pahaa oloa ja leikitellä tunteilla (on näistäkin kyllä variaatioita ja poikkeustapauksia), mutta ajatellaan vaikkapa näin: on parisuhde jossa toinen osapuoli ihastuu toiseen, homma syvenee ja lopulta joutuu tekemään ratkaisun joka on ikävä kumppanille mutta parasta hänelle itselleen koska itselleen ei kauaa voi valehdella eikä omaa onnea rakentaa vääryyden varaan vain siksi, että ei halua satuttaa toista ja ei voisi kuvitella eroavansa jne. Ihmiset kiintyy toisiinsa huomaamatta, automaattisesti, pikkuhiljaa, ei tuolta kadulta vaan valita umpimähkään jotakin ohikulkijaa ja päätetä että tähän ihastun ja satutan jotain toista tämän ihmisen avulla. Eihän sille tosissaan mitään voi jos ihminen loukkaa itsensä toisen kustannuksella, se on erittäin paskamaista ja toisaalta toisinaan ei myöskään mahda mitään jos itse päätyy loukkaamaan jotakuta. Jälkimmäinen tilanne tuo mieleen yhden situationin vuosien takaa ja tarkemmin muutamat lainit biisinräpellyksestä jonka olin rustannut aiheesta: I'm not even sorry for leaving you out / it's easy to forget someone you don't care about. Yksinkertaista mutta kuvaa erittäin hyvin sitä fiilistä mikä silloin oli. Minähän olen kaikkea muuta kuin tällainen cold hard bitch mutta se oli vaan totuus että se silloinen kuvio unohtui helposti koska loppujen lopuksi se ei tuntunut mulla samalta kuin toisella.

Asiasta kukkapurkkiin, edessä on erittäin kiva viikonloppu nimittäin kolme ihanaa ystävää ajelevat kotoa tänne mun luo käymään!!! Huomenna mennään katsomaan Pariisin Kevättä (<3) ja voin vannoa tänne jo etukäteen että kun Kesäyö kajahtaa ilmoille niin näille kasvoille sataa varmasti niitä kyyneleitä, on nimittäin henkilökohtaisesti aika meaningful song just viime kesältä. Sunnuntaina ajellaankin koko porukka kotiin ja minä pääsen loman viettoon porukoiden hoiviin ja vähän töitäkin tekemään, jeee! Nyt öitä maailmalle, eihän kello ole kuin vartin yli kaksi. ->

maybe heaven right now is a devil or angel away

that won't change

together we vow that our colors will sparkle the faith

and I will find you

I will find you

I will reach you

or I, I, I will lose my mind

I'm done with all the pain, I'm done with all the happenings, so you bring me joy, you bring me sadness

Hyvää iltaa täältä tenttiinlukemisresidenssistä vaan! Kyllä mää sanosin että perjantai-illat + tenttikirjat on hassu yhtälö joten onneksi tää lukeminen ei oo varsinaisesti lukemiseksi luokiteltavaa; telkku auki, kone auki ja musat päällä. I kävi kylässä ja sovimme että huomenna ei tuhlata kallisarvoista iltaa kielentutkimuksen hemmetin pikkutarkassa maailmassa vaan lähdetään reippaasti aamulla kouluun kimppalukemaan ja illalla hyppäämään hyvällä omalla tunnolla baariin. Mitä eroa on foneemilla, morfeemilla ja allofonilla? entä prosodialla, haplologialla ja dialektaalisella vaihtelulla? Emmä vaan tiiä, onnea vaan tenttiin mulle maanantaiksi!

Erikoisempia ei tämän tyttösen elämässä ole tapahtunut sitten viime postauksen, normimeininkiä; koulua,  kavereita ja perusihmettelyä kaikesta mitä tässä olen viime aikoina täälläkin ääneen ihmetellyt. Jotenkin ihmeen seesteistä on ollut, vaikea selittää mitä tarkoitan mutta jotenkin että koko ajan kamalan rauhallinen olo! Ehkä keksin muutaman tekijän joka siihen saattaa vaikuttaa mutta enempia analyysejä tekemättä täytyy nauttia tästä tasapainosta. Sehän saattaa kääntyä höpöksi hetkenä minä hyvänsä, mutta kai se perusidea tämän kaiken takana on se että olen onnellinen! Ainakin noin pääpiirteittäin kaikki on hyvin, aina puuttuu jotain mutta silti sen uskallan sanoa ääneen että nyt tuntuu hyvältä. Silmät on avautuneet parin asian suhteen ja sekin ilman sen kummempia ärsykkeitä. Tässä kohtaa pitää siteerata Olavi Uusivirtaa: hei, on niin helppo olla onnellinen, ja tyytyy siihen mitä on. Huonoina aikoina ku mieli myllertää ties missä ja ei pysty ajattelemaan positiivisesti sitten mistään tuollainen slogani lähinnä vtuttaaa  yli kaiken mutta pään selkeytyessä sen huomaa, että sehän on aivan totta! Myönnetään että taannoisen postauksen sisältämät asiat on edelleen aika in mun ajatusmaailmassa mutta ei ehkä noin suurella ahdistusraivolla kuin tuossa tekstissä.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Yhden asian olen huomannut: tänä syksynä mulle jo kovin rakkaan asian eli musiikin merkitys on korostunut ihan mielettömästi! Nyt on musiikillisesti tosi hyvä kausi, kokoajan tulee uusia hyviä biisejä ja   kokee tajutonta mielihyvää sekä kuuntelemisesta että itsensä ilmaisemisesta musiikin kautta. Ajattelinkin ottaa yhteyttä Oulun aikaiseen lauluopeen kysyäkseni josko se laulattais mua joululomalla vähäsen. Tuntuupa kummalta ajatella että 14-vuotiaana on mennyt ihan pokkana, aivan täysin raakileena laulutunneille ja se kehitys mikä on tapahtunut kuudessa vuodessa on aika melkoinen vaikka itse sanonkin. Muistan kun opettaja laittoi Stellan Pisteen nuotit eteen ja sanoi, että tästä lähdetään ja katotaan  mitä osaat. Myötähäpeän vuoksi en oikein kestä ajatella tuota tilannetta mutta siitä sitä on lähdetty ja edetty! Hirmu tärkeäähän tuo laulaminen mulle on, välillä ihan koskee kun ajattelee kuin vähälle tuo tunneilla käyminen on vuodessa jäänyt. Nyt kun asuu eri paikkakunnalla tuntuu isolta työltä alkaa etsimään joku joka täällä opettais ja muutenkin Oulun ope on niin oma ope niin olis ehkä haastavaa nyt alkaa lallattamaan uuden kanssa. Halua oppia lisää olis edelleen ihan älyttömästi, ja vaikka opettaja sanoikin joskus että tiedät jo periaatteessa kaiken ja ei ole mitään opetettavaa niin TODELLAKIN ON! Saatan tietää tekniikka-asioita paljon mutta eri asia on miten ne luonnistuu; esim. hengitystekniikan kanssa oon tapellut vuosia eikä se vieläkään ole ihan selvä juttu. Anyway, kun tuohon pianon ääreen istahtaa ja aloittaa niin se tunne on aina aika euforinen. Samalla tavalla kuin esimerkiksi liikunta jollekin. Mahtavaa kuinka ihmiset saa iloa ja onnea asioista joihin ei tarvitse muuta kuin vain oman palavan innon kyseisen asian tekemiseen. Awesome, olen aika ylieuforinen nyt kun tätä kappaletta innostuin kirjoittamaan!

I've been thinking bout all the times I lost my head

I've been thinking bout all the things I never said

Kohta onkin jo joululoman aika eli toisin sanoen kolme viikkoa kuluu kotipuolessa töiden, ihanien kavereiden ja löhöämisen merkeissä. Sais ensin nämä muutamat tentit alta pois niin huhheijaa, voi lomailla ihan ilman huolia! Ja jos hyvin käy niin ensi perjantaina juuri tähän aikaan kämpilläni majailevat A, A ja L jotka tulee tänne minilomalle ja samalla kaappaavat minut kyytiinsä kotiin. Kyllä nyt on monta pientä asiaa mistä hehkuttaa, jee.

'Cause you can't jump the track

we're like cars on a cable

and life's just and hourglass glued to the table

No one can find the rewind button girl

so cradle your head in your hands

and breathe, just breathe

oh breathe, just breathe

On muuten aika asiaa mitä lauletaan tässä biisissä. Silloin kun asioille ei voi mitään tai on tullut tehtyä vääriä päätöksiä huonoin seurauksin ei paljoa auta kuin vain hyväksyä että näin se nyt meni ja lopettaa se itsensä piiskaaminen ja jossittelu. Ei ole ihan turha neuvo se mitä kaikki lukuisat naistenlehdet aina tuputtaa: anna anteeksi sekä muille että itsellesi! Taisinpa lukea tuon eilen jostakin ikivanhasta _cosmosta_, aika cheesy juttu mutta näinhän se on. Ja se toinen neuvo jota saa myös lukea ja kuulla joka tuutista, eli "muista hengittää" on aika oleellinen juttu. Tällä hetkellä mun selkä ja niska on taas vaihteeksi siinä kunnossa että näiden kanssa sais mennä sairaalaan itkemään mutta enpä taida mennä joten hengitän vaan vähän paremmin ja syvemmin ja nostan hartiat ylös. Ehkä maailman epäergonomisin asento lysyttää sängyllä läppärin kanssa.....

Tässä ilokseni huomasin kun lukaisin kahdessa viikossa synnytetyn tuhannen sanan englannin esseen että oon saattanu kirjoittaa aivan täyttä tiedätte kyllä mitä ja aivan aiheen vierestä. Positiivinen postaus vaatii positiivisen loppufiiliksen, eheheh! Nyt unille. xx

:--DD <3