control yourself, take only what you need from it

heipäheivain! vihdoinkin sain tämän henkilökohtaisen ikuisuusprojektini eli blogin pitämisen alkuun, eihän tässä tullut tuhlattua jo varmaan vuosi hyvää kirjoitusaikaa mutta pääasia että vihdoin tulee aloitettua =) tavoitteena on päästä kuvailemaan tänne sellaista ihan normaalia arkielämää ja myös fiilistelyä kuvien ja musiikin avulla, ja tärkeää on että tätä tekee omaksi ilokseeen. viimeinen motivaatiopiikki oli ystäväni vilma joka kannusti pistämään blogin pystyyn ja häneltä olenkin saanut paljon hyvää mallia ja ideoita joita voi hyödyntää, thank you so much vilmis! vilman oma ihana raikas blogi löytyy täältä =)
        täällä ruudun takana siis kirjoittelee oululainen 19-vuotias tyttö. voisin kuvailla itseäni sosiaaliseksi ja helposti innostuvaksi persoonaksi joka tykkää käydä aika lahjakkaasti ulkona (lue: bailaamassa) ja aina en jaksa pysyä kovin turhia paikallani. rakastan musiikkia yli kaiken ja harrastankin sitä aika monessa muodossa, pääasiassa laulan ja soitan pianoa sekä omien laulutekstien kirjoittaminen on ollu aina lähellä sydäntä oleva tapa purkaa fiiliksiä. hyllyssä on 13 vihkoa täynnä sanoituksia joista ne varhaisimmat, noin 12-13-vuotiana kirjoitetut kyllä osaa naurattaa ihan uskomattoman paljon ja tehdä suuren myötähäpeän (:---D) mutta sieltä se kaikki on lähtenyt! en kyllä osaa kuvitella millaista olis elää ilman musiikkia, musiikki heijastaa tunteita ihan älyttömällä tavalla ja fiilikset muutenki kanavoituu aina niin hyvin musiikin kautta. ja en myöskään osaa kuvitella miltä muistot ja elämänvaiheet ja tietyt tapahtumat tuntuis jos niitä ei taustottais joku biisi/biisit jotka on ollu lemppareita siihen aikaan ja joita on kuunnellu paljon. esimerkiksi viime keväänä tähän aikaan oli aikamoinen ahdistus johtuen ihmissuhteiden monimutkaisesta maailmasta ja muistan ku kuuntelin anna abreun ja redraman biisiä worst part is over, se sopi myös aiheeltaan koko hommaan ja nykyään ku kuulen sen biisin niin tulee mieleen vaan viime kevät ja koko kroppa täyttyy siitä tunteesta mikä sillon oli... ei musiikin voimaa voi vaan ku ihmetellä!

worst part is over

signs will show you when you're through

it's always the darkest before you see the light

you keep on falling

hear me calling out to you

just don't give up

don't let nobody break you down

huhhuuh, niin totta oikeesti joka sana, nyt kyllä muistaa ihan ku eilisen koko viime kevään ja ne fiilikset mitä oli! sitten sitä arkielämää, tänään oli ensimmäinen ruhtinaallisista kahdesta vapaapäivästä tällä viikolla (jotka sattui kumpikin olemaan peräkkäiset päivän) ja oli kyllä melko toimelias päivä. oon kaikkea muuta kuin aamuihminen, kukun illat ja yöt ja on parhaimmillani kaikin puolin loppupäivästä ja päivä on automaattisesti aina vähän paskempi jos joutuu heräämään ennen yheksää, mielellään toki vielä myöhemmin..... eli otin siis ilon irti vapaapäivästä ja nukuin puoli yhteen mikä on kyllä kieltämättä jo aika myöhään mutta lähin samantien herättyä kauppaan ostoksille ja sieltä mummolaan joka sijaitsee 500 m päässä tästä minun rakkaasta kämpästäni =) siellä jutusteltiin mummon kanssa ja juotiin kahvit. nykyään vanhempana osaa arvostaa vanhoja ihmisiä aivan eri tavalla ku joskus nuorempana ja on kyllä korvaamatonta että voi vielä viettää isovanhemman kanssa tollatavalla aikaa! sitten tulin tähän kämpille ja ystäväiseni aino ja laura tulivat kylään ja päädyttiin blondaamaan mun tukkaa :D oon jo jonkuaikaa halunnu vähän vaalentaa ja päätin sitten ostaa vaalennusvoidetta jolla tätä tummaa ruskeaa sais vähän erinäkösemmäks, lopputulos ei ollu niin kamala ku olis voinu olettaa mutta ihan vähä sinnepäin! kävi se aika klassinen moka eli juuri vaalentui aika rajustikkin mutta latvat jäi lähes entiseen väriin, mutta heeei no big deal, ei se oo niin vakavaa kun huomenna pitää käyä ostaan vielä yks paketti ja laittaa se tohon latvaan sen toivossa että se rupeis vaaleneen, jos ei nii kyllähän tuota jotaki vielä varmasti keksii =))))) yritän tässä harjotella positiivisuutta samalla ku suunnittelen pipon pitämistä visusti päässä siihen asti ku värihommelit onnistuu!

huomenna olis tosiaan toinen vapaapäivä, taitaa mennä aika iiseissä merkeissä. suunnittelin vähän että vois käydä rakkailla porukoilla kylässä, yleensä tulee vähintään kerran viikossa käytyä siellä ellei jäätyä yöksikin. muutin tosiaan tähän oulun toivoniemeen maaliskuun alussa, koko muuttohomma oli aikamoista.... oon halunnu muuttaa jo viime kesästä asti enemmän tai vähemmän mutta vuodenvaihteessa alko tosissaan tuntumaan että räjähtää pää ellei pääse jo omilleen ja kokemaan jotaki merkittävää muutosta tässä muuten hyvin valjun ja mitäänsanomattoman välivuoden aikana. oon niin älyttömän läheinen porukoiden kanssa ja ollaan aina oltu kavereita eikä pelkästään vaan perheenjäseniä toistemme kanssa ja tiiän että mun poismuutto oli melkonen pala niille, ja itestä lähinnä tuntu aluks sille että miten mää voin ne sinne jättää ja ajatteli enemmän sitä että kuinka ne siellä pärjää ilman mua ku että kuinka ite pärjään yksin omassa kämpässä.. mutta kyllä tässä nyt on jo kaikki osapuolet tottuneet ihan hyvin :)
                muutenkin elämä on kyllä ollu melkosta muutosten aikaa, niinhän se tuppaa olemaan tässä parikymppisenä. kun vedettiin lakit päähän melkein vuosi sitten niin ei sitä osannutkaan arvata kuinka paljon asiat tulee muuttumaan ku ei enää käydä kavereiden kanssa samaa koulua ja ns. huoleton elämä vaihtuu suurien päätösten tekoon. ennen esimerkiksi koulujen suhteen asiat on menny aivan tostavaan, ala-asteelta siirryttiin yläasteelle jonka lopussa täyty tehä päätös toisen asteen koulusta ja mulle se oli henkilökohtasesti jo niin selvä juttu että haen madetojan musiikkilukioon joten sekään ei vaivannu päätä sen kummemmin, mutta nyt...... voi hyvänen aika ku pitäis päättää se oma ala mille suuntautuu tekeen töitä! miten sitä voi kukaan täysin varmasti tietää vielä tässä vaiheessa =( onhan noita juttuja jotka kiinnostaa mutta entä jos ei välttämättä tiedä mikä kiinnostaa tarpeeksi ja ammattimielessä ja entä jos vaan kokee lähitulevaisuuden noin muutenkin vähän ahdistavaksi ainaki for now? kyllähän ne haut täyty laittaa ja olo helpottu samantien ku sai ne vetämään mutta vielä tässä vaiheessa nothing is certain at all...

näihin tunnelmiin päättyy ensimmäinen blogiteksti, ollaan kuulolla =)