I'm done with all the pain, I'm done with all the happenings, so you bring me joy, you bring me sadness

Hyvää iltaa täältä tenttiinlukemisresidenssistä vaan! Kyllä mää sanosin että perjantai-illat + tenttikirjat on hassu yhtälö joten onneksi tää lukeminen ei oo varsinaisesti lukemiseksi luokiteltavaa; telkku auki, kone auki ja musat päällä. I kävi kylässä ja sovimme että huomenna ei tuhlata kallisarvoista iltaa kielentutkimuksen hemmetin pikkutarkassa maailmassa vaan lähdetään reippaasti aamulla kouluun kimppalukemaan ja illalla hyppäämään hyvällä omalla tunnolla baariin. Mitä eroa on foneemilla, morfeemilla ja allofonilla? entä prosodialla, haplologialla ja dialektaalisella vaihtelulla? Emmä vaan tiiä, onnea vaan tenttiin mulle maanantaiksi!

Erikoisempia ei tämän tyttösen elämässä ole tapahtunut sitten viime postauksen, normimeininkiä; koulua,  kavereita ja perusihmettelyä kaikesta mitä tässä olen viime aikoina täälläkin ääneen ihmetellyt. Jotenkin ihmeen seesteistä on ollut, vaikea selittää mitä tarkoitan mutta jotenkin että koko ajan kamalan rauhallinen olo! Ehkä keksin muutaman tekijän joka siihen saattaa vaikuttaa mutta enempia analyysejä tekemättä täytyy nauttia tästä tasapainosta. Sehän saattaa kääntyä höpöksi hetkenä minä hyvänsä, mutta kai se perusidea tämän kaiken takana on se että olen onnellinen! Ainakin noin pääpiirteittäin kaikki on hyvin, aina puuttuu jotain mutta silti sen uskallan sanoa ääneen että nyt tuntuu hyvältä. Silmät on avautuneet parin asian suhteen ja sekin ilman sen kummempia ärsykkeitä. Tässä kohtaa pitää siteerata Olavi Uusivirtaa: hei, on niin helppo olla onnellinen, ja tyytyy siihen mitä on. Huonoina aikoina ku mieli myllertää ties missä ja ei pysty ajattelemaan positiivisesti sitten mistään tuollainen slogani lähinnä vtuttaaa  yli kaiken mutta pään selkeytyessä sen huomaa, että sehän on aivan totta! Myönnetään että taannoisen postauksen sisältämät asiat on edelleen aika in mun ajatusmaailmassa mutta ei ehkä noin suurella ahdistusraivolla kuin tuossa tekstissä.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Yhden asian olen huomannut: tänä syksynä mulle jo kovin rakkaan asian eli musiikin merkitys on korostunut ihan mielettömästi! Nyt on musiikillisesti tosi hyvä kausi, kokoajan tulee uusia hyviä biisejä ja   kokee tajutonta mielihyvää sekä kuuntelemisesta että itsensä ilmaisemisesta musiikin kautta. Ajattelinkin ottaa yhteyttä Oulun aikaiseen lauluopeen kysyäkseni josko se laulattais mua joululomalla vähäsen. Tuntuupa kummalta ajatella että 14-vuotiaana on mennyt ihan pokkana, aivan täysin raakileena laulutunneille ja se kehitys mikä on tapahtunut kuudessa vuodessa on aika melkoinen vaikka itse sanonkin. Muistan kun opettaja laittoi Stellan Pisteen nuotit eteen ja sanoi, että tästä lähdetään ja katotaan  mitä osaat. Myötähäpeän vuoksi en oikein kestä ajatella tuota tilannetta mutta siitä sitä on lähdetty ja edetty! Hirmu tärkeäähän tuo laulaminen mulle on, välillä ihan koskee kun ajattelee kuin vähälle tuo tunneilla käyminen on vuodessa jäänyt. Nyt kun asuu eri paikkakunnalla tuntuu isolta työltä alkaa etsimään joku joka täällä opettais ja muutenkin Oulun ope on niin oma ope niin olis ehkä haastavaa nyt alkaa lallattamaan uuden kanssa. Halua oppia lisää olis edelleen ihan älyttömästi, ja vaikka opettaja sanoikin joskus että tiedät jo periaatteessa kaiken ja ei ole mitään opetettavaa niin TODELLAKIN ON! Saatan tietää tekniikka-asioita paljon mutta eri asia on miten ne luonnistuu; esim. hengitystekniikan kanssa oon tapellut vuosia eikä se vieläkään ole ihan selvä juttu. Anyway, kun tuohon pianon ääreen istahtaa ja aloittaa niin se tunne on aina aika euforinen. Samalla tavalla kuin esimerkiksi liikunta jollekin. Mahtavaa kuinka ihmiset saa iloa ja onnea asioista joihin ei tarvitse muuta kuin vain oman palavan innon kyseisen asian tekemiseen. Awesome, olen aika ylieuforinen nyt kun tätä kappaletta innostuin kirjoittamaan!

I've been thinking bout all the times I lost my head

I've been thinking bout all the things I never said

Kohta onkin jo joululoman aika eli toisin sanoen kolme viikkoa kuluu kotipuolessa töiden, ihanien kavereiden ja löhöämisen merkeissä. Sais ensin nämä muutamat tentit alta pois niin huhheijaa, voi lomailla ihan ilman huolia! Ja jos hyvin käy niin ensi perjantaina juuri tähän aikaan kämpilläni majailevat A, A ja L jotka tulee tänne minilomalle ja samalla kaappaavat minut kyytiinsä kotiin. Kyllä nyt on monta pientä asiaa mistä hehkuttaa, jee.

'Cause you can't jump the track

we're like cars on a cable

and life's just and hourglass glued to the table

No one can find the rewind button girl

so cradle your head in your hands

and breathe, just breathe

oh breathe, just breathe

On muuten aika asiaa mitä lauletaan tässä biisissä. Silloin kun asioille ei voi mitään tai on tullut tehtyä vääriä päätöksiä huonoin seurauksin ei paljoa auta kuin vain hyväksyä että näin se nyt meni ja lopettaa se itsensä piiskaaminen ja jossittelu. Ei ole ihan turha neuvo se mitä kaikki lukuisat naistenlehdet aina tuputtaa: anna anteeksi sekä muille että itsellesi! Taisinpa lukea tuon eilen jostakin ikivanhasta _cosmosta_, aika cheesy juttu mutta näinhän se on. Ja se toinen neuvo jota saa myös lukea ja kuulla joka tuutista, eli "muista hengittää" on aika oleellinen juttu. Tällä hetkellä mun selkä ja niska on taas vaihteeksi siinä kunnossa että näiden kanssa sais mennä sairaalaan itkemään mutta enpä taida mennä joten hengitän vaan vähän paremmin ja syvemmin ja nostan hartiat ylös. Ehkä maailman epäergonomisin asento lysyttää sängyllä läppärin kanssa.....

Tässä ilokseni huomasin kun lukaisin kahdessa viikossa synnytetyn tuhannen sanan englannin esseen että oon saattanu kirjoittaa aivan täyttä tiedätte kyllä mitä ja aivan aiheen vierestä. Positiivinen postaus vaatii positiivisen loppufiiliksen, eheheh! Nyt unille. xx

:--DD <3