I still believe it's you and me till the end of time

Heissuliveivain täältä Heli-tytön uneliaasta ja sopivan sotkuisesta kotikolosta, tämä ilta menkööt horrostaessa pölyn keskellä mutta huomenna on sekä mielen ja kämpän suursiivouspäivä. Mielen kiemuroita ajattelin käydä suoristelemassa superpitkällä kävelylenkillä joka muuten ihan oikeasti on paras lääke kun päässä myllertää. Kämppä pitää puunata lattiasta kattoon ja ette usko kuinka tämä asunto huvittaa tällä hetkellä todella suuresti: lattia toimii (pölyllä ja irtolialla koristeltuna) vaatekaappina, pitsalaatikko levällään "keittiön" nurkassa (tytön _täytyy_ saada se baari-illan jälkeinen pitsa), tyhjiä limupulloja ikkunalaudan koristeina ja god only knows mitä kaikkea tuolta sängyn alta löytyy, en uskalla kattoa. Opiskelijan näköinen kämppä jonka siivo häiritsee suunnattomasti allekirjoittanutta joka ei koskaan ole ollut mikään järjestelmällinen siivousintoilija... mitä mulle on tapahtunut?

Mitään ihan erikoisuuksia ei ole viime aikoina sattunut, aika peruselämää olen eleskellyt. Kouluhommia ja tenttiin lukemista olis vaikka muille jakaa ja enhän toki itse viitsi kyseisiä asioita paljon edes tehdä vaikka aikaa olisi. Tenttiin lukemisen aloittaminen on ehkä oikeasti vaikein asia ikinä, hyi. Pientä mediahiljaisuutta on taas ollut havaittavissa, oon kokenut tämän blogin ja mun välisen suhteen hieman hankalaksi jotenkin! Monesti olen bloggerin avannut ajatuksena kirjoitella mutta sitä tekstiä ei kerta kaikkiaan tule. Haluaisin ehkä muuttaa blogia ja sen sisältöä jollain tapaa, saada vähän rakennetta ja uusia jutskia. Pitää katsella mitä sitä saattais keksiä hihii!

and when it gets cold outside and you got nobody to love

you'll understand what I mean when I say there's no way we're gonna give up

Yhdestä jutusta täytyy mainita! Olen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja ennakkoluuloja alkanut tuijottaa uskollisesti Iholla-sarjaa joka pyörii arki-iltaisin avalla. Ekalla kaudella en katsonut jaksoakaan, ei tuntunut omanlaiselta ohjelmalta tai sitten vain olin niin kovin ennakkoluuloinen etten halunnut edes vilkaista! Nyt sitten uskaltauduin katsomaan tämän toisen tuotantokauden ekan jakson ja olin hooked aivan välittömästi. Jotenkin aivan ihanan rehellistä ja aitoa tosi-tv-tuotantoa, ihmisiä joilla on "oikeita" ongelmia ja elämäntilanteita joihin voi samastua. Toki joskus ajattelen että kuka nyt haluaa omia asioitaan mennä repostelemaan telkkariin ja välittää itsestään ehkä tiettyä kuvaa katsojille, itse en menisi mutta se että nämä naiset uskaltavat sen tehdä on mahtavaa. Sarjan mainoksessa telkkarissa Venla, yksi näistä viidestä naisesta, sanoo jotakuinkin että "irtiotto omasta elämästä tekis joskus ihan hiton hyvää", ja en voi muuta kuin antaa täyden tuen tälle ajatukselle. Joinain päivinä sitä oikeasti haluais olla joku muu ihan vain siksi että omaa itseään ei jaksais kantaa enää siinä tilassa. Mutta niinkuin Greyn anatomiassakin todetaan...

... näinhän se menee. Pahan päivän päätteeksi menet nukkumaan, suljet silmät ja mietit siinä itseksesi ja tosissaan hoksaat että itsensä kanssa on elettävä koko loppuelämä. Siksi suhdetta itseensäkin pitää vaalia ja korjata ihan niin kuin suhteita muihinkin ihmisiin. 

baby in our wildest moments

we could be the greatest, we could be the greatest

maybe in our wildest moments

we could be the worst of all

when we collide we come together

if we don't we'll always be apart

Nyt on just sellainen musatunnelmointiolo, niin tärkeää kuin musiikki on aina mulle ollut niin viimeaikoina spotify on ollut jatkuvassa käytössä ja koko ajan haluan kuunnella jotain ihanaa. Istahdin pianon ääreen eilen ja räpelsin vähän biisinalkua kasaan pitkästä aikaa, inspiraation tunne oli ihan sairaan palkitseva!

Nyt hyvät yöt maailmalle, seuraavaan postaukseen xx