kutsun tätä elämäksi vaikka ole en täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

now it's official: one last week in Oulu! perjantaina starttaa muuttoauto (eli yhistelmä meidän rakkaasta opelista ja iskän kaverin kuomuperäkärrystä, saapa nähdä) kohti Vaasaa ja uusia kujeita. fiilikset on aika lailla luettavissa tästä: pelottaa, jännittää, pyörryttää. epätodellinen olo mutta samalla intona syöksymässä sinne. minä en voi mitään itelle siinä mielessä että tämä on niin jumalattoman haikeaa ja tunteellista, olenhan luonteeltanikin melko herkkä ja dramatisoin sitä kuinka kaverisuhteet kestävät saati kuinka pärjää ilman äitiä ja iskää jotka nyt sattuvat olemaan paitsi vanhempiani myös kavereitani. niin jännää ajatella että viikon päästä kirjoittelen blogitekstejä uudesta kaupungista !! itse pakkaushommat on hyvin alkutekijöissä :D hauskaahan tässä on että laatikot on kotona ja ilman niitä pakkaaminen tunnetusti voi olla hieman haasteellista mutta onneksi äiti tokaisi että "niin pienen kopperon pakkaaminen onnistuu muutamassa hassussa tunnissa jos oikein nopeita ollaan", taidanpa siis luottaa äipän sanaan tässäkin asiassa. tätä asuntoa kyllä tulee ihan mieletön ikävä, onhan kyseessä ensimmäinen oma asunto joka sattui nyt olemaan huippupaikalla ja joka kyllä jätti jälkeensä monta hyvää muistoa yleisen viihtymisen lisäksi. huippua on myös se kuinka on saanut entisestä koulukaverista ystävän, tarvitsi vain asua samassa talossa naapureina, kiitos Laura <3

tämä nainen on melko leviämiskunnossa ja sänky on vetänyt puoleensa magneetin lailla viimeiset kolme tuntia. heräilin aamulla omasta tahdosta puoli kahdeksalta mikä tapahtuu noin kerran puolessa vuodessa mun tapauksessa ja huomaa kyllä heti kuinka aikainen herätys vaikuttaa siihen kuinka aikaisin illalla alkaa ramaseen. sherlock, i know, mutta harvoin koen ihan totaaliväsymystä jo seitsemästä lähtien!

teksti on melko sekavaa ja taidankin hautautua peittoihin tunnin mittaiseen Sinkkuelämää-terapiaan. vielä täytyy kuitenkin antaa kunniamaininta yhdelle kappaleelle:

kyyneleita virtaa vasta alakerrassa

on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista

että kuiskauskin on huuto

en vaihtais sekuntiakaan

en nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja

en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

olit puolisoni silloin

olet puolisoni nyt

ei edes ehkä vaan varmasti pysäyttävintä ja intensiivisintä tekstiä jota olen kuullut hetkeen. aivan upea kappale kaikin puolin <3