would you fall asleep right next to me when my hands are cold?

Mulla on yks aika jännä ja osaksi arkielämää muodostunut tapa: aloitetaan siitä, että keräilen muumimukeja ja niitä on tähän mennessä kertynyt keittiöön jotaki vajaa 20 kappaletta. Vaasassa kämpillä ei mitään muita laseja ole edes kuin pelkkiä muumimukeja joten joka ikinen juoma maidosta viinapaukkuihin juodaan jonkun muumilaakson hahmon seurassa. Tämän tavan harjoittaminen alkoi Oulussa (ihanassa) Toivoniemen asunnossa siitä ku huomasin ottavani jonkun muumimukin ja tuli tunne että tänään en halua juoda tästä mukista. Laitoin mukin takasin ja rupesin kattelemaan että mikähän muki tuntuis "oikealta" tähän hetkeen. Tätä jatkui jonkun aikaa ja nyt oon tajunnut että mun muumimukin valinta on suoraan verrannollinen siihen että millainen fiilis on tai millainen mieliala on vellonut viime aikoina, call me crazy if you want mutta niin se vaan menee! Esimerkkinä yksi toooosi väsynyt maanantai parisen viikkoa sitten, olin kaikkea muuta kuin iloinen ja energinen vaikkei mikään sinänsä ollut yhtään vialla ja rupesin juomaan kahvia mustasta muumipappamukista. Toisena ääripäänä tosi kivoina päivinä ja hyvällä fiiliksellä ollessa usein otan kirkkaankeltaisen pikkumyymukin. Tämä tapa ei ehkä päde a) yöllä jos on jano ja ottaa vain jonku mukin hätäisesti käteen b) humalassa jolloin nyt oikeastaan millään ei ole paskan väliä tai c) jos on kiire, mutta useimmissa tapauksissa kyllä!

Ei hätää, tällä muumihöpinällä oli pointtikin: vietän lomaa tällä hetkellä kotiseudulla porukoiden (välillä liiankin hellässä ja tarkassa) hoivassa ja täälläkin astiahyllyä koristaa pari muumimukia. Äsken päätin fiksuna tyttönä keittää kahvia näin ilta-aikaan tähän koneen ääreen istumisen kaveriksi ja tartuin ihan epäilemättä mukiin jossa nuuskamuikkunen soittelee yksinään huuliharppua. Siinä vaiheessa oikeastaan vasta tajusin että fiilis on aika alhaalla ja ajatukset tietty lähti siitä laajemmin liikkeelle. Tuntuu ihan helpottavaltakin osata nimetä se tunne mikä on varmaanki jo pitemmän aikaa kytenyt mielessä, nimittäin yksinäisyys. Tässä tapauksessa se on jollakin tapaa piilevää ja ei niin ilmiselvää; ystäviä ja kavereita on enemmän kun ikinä olis osannut toivoa, hyvät välit vanhempiin eli paljon ihmisiä keille kertoa iloista ja suruista jne. Jos taas mietitään parisuhdeasioita niin siinä vaiheessa alkaa vähän tökkimään. Siitä on jo hyvä tovi aikaa kun oli sellaisessa suhteessa jossa välittäminen oli aitoa ja ei ollut ns. pelkoa mistään. Ja tosin kun siitä on aikaa niin eihän silloin ollut edes kovin kypsynyt ymmärtämään kunnolla mitään asioista. Jälkeenpäin on ollu sitä kuuluisaa pientä säätöä ja yksi vähän suurempi säätö joka yritti olla jotakin isompaa mutta niin monen ikävän vaiheen kautta ei koskaan sitä päässyt olemaan (luultavasti hyvä niin). Tarkoitus ei ole tehdä selkoa mun parisuhdehistoriasta eikä niiden parien suhteiden kulusta myöskään vaan valottaa sitä, miten pidempi sinkkukausi tosissaan muotoilee omia käsityksiä ja asenteita uusiksi ja kuinka halu löytää parisuhde vaihtelee eri kokemuksien ja tunteiden myötä.

Suurimmilta osin oon sitä mieltä että viihdyn sinkkuna ja rakastan sitä vapautta ja sitoutumattomuutta johon on oikeutettu. Saat mennä miten haluat, extemporeepäätökset ja -reissut on helpompi tehdä ja yleensäkin elämässä tarvitsee ottaa huomioon vaan omat halut ja tarpeet. Plussapuolia löytyy ja tässä kun niitä on tämän sinkkuilun aikana (sanotaanko näin että viimeiset kaksi vuotta miinus muutamat jaksot joina laskin itseni varatuksi) löytänyt yhä enemmän ja enemmän on asenne parisuhdetta kohtaan ihan selvästi muuttunut. Ensinnäkin olen hoksannut sen, että etsimällä ei kannata etsiä ihan mitään; suhde tulee kun on tullakseen juuri oikealla hetkellä oikeassa paikassa - tai tässä viimeisimmässä tapauksessa "suhde" tuli juuri väärällä hetkellä väärässä paikassa mutta the point is se alkoi ilman mitään tarkoituksellisuutta ja aikeita. Toiseksi, parisuhdetta ei ehkä kaipaakaan niin tiedostetusti koska mulle kai on tapahtunut ns. sinkku-orientoituminen; on vaikea kuvitella siirtyvänsä luonnollisesti parisuhteeseen koska elämä muuttuu aika radikaalisti ja menettää kaikki ne edut joita sinkkuudessa on. Uskon ja tiedän sen että kun (huom. kun, ei jos) se miekkonen jostakin löytyy ja yhteinen aika alkaa niin pysähdyn hetkeksi panikoimaan hieman osaksi omaa identiteettiäkin muodostunutta vapauden tunteen muuttumista. Vapaa ja itsenäinenhän toki voi olla parisuhteessakin mutta in my opinion ei kuitenkaan ihan samalla tavalla kuin sinkkuelämässä. Taidan soveltaa itseeni better off alone-ajatusmallia vähän liiankin tuntuvasti!

Sitten siihen toiseen puoleen. Nyt paikkakunnanvaihdoksen ja uuden elämäntilanteen myötä on tullut uusia ajatuksia; aluksi ajatus parisuhteesta ja ihmisestä jonka vierestä herätä aamuisin ei tuntunut hassummalta ja nyt viimeaikoina sama ajatus on tuntunut pyörivän jatkuvasti mielessä. Tavallaan sitä kai ajatteli jättävänsä nyt yhden vaiheen taaksepäin ja aloittavansa uuden sivun elämässä ja nyt sitä miettii millaisia elementtejä haluaisi sisällyttää tähän uuteen tilanteeseen. Keskustelin eilen Jn kanssa aiheesta ja J kertoi katsoneensa ohjelmaa josta kävi ilmi, että korkeakoulussa opiskelevat naiset päätyvät yhä enemmän sinkuiksi ja elämään yksin valmistumisen jälkeenkin (en tiiä kuinka huttua tämä tieto on mutta anyway). Sitä ajattelis että opiskeluympäristössä tapaisi vaikka sen future husbandin mutta mikä sen määrää? Tämä kokoelma pitempään jatkuneesta yksinäisyyden tunteesta, monesta kaverista jotka on samassa tilanteessa, elämänmuutoksesta ja pettymyksestä tämän postauksen aiheisesta asiasta on synnyttänyt ihan ennenkuulumattoman halun löytää joku ihminen! On se myös hirveän pelottavaa tajuta että nyt välitän tosi paljon ja pitäis pystyä uskaltaa välittämään ihan ehdoitta, en tiedä mitä ihmiset pelkää rakkaudessa mutta kyllä tosi paljon pelätään, ehkäpä siksi jos on käynyt huonosti aiemmin. Ja ikävintähän tässä on se, että yleensä ei voi tietää kuka jää ja kuka lähtee, siispä on otettava riskejäkin ja varautua tuntemaan ikäviäkin tunteita.

 Kun ei ajatella sitä, mitä menettää siirtyessään sinkusta varatuksi vaan sitä mitä kaikkia hyviä puolia parisuhde antaa kääntyy ajatusmaailma taas täysin ympäri. Ei enää energiaa helvetisti kuluttavaa alitajuista etsintää (vaikka kuin ei ettimällä ettis mitään niin kyllä ne silmät pyörii vähemmän tai enemmän innostuneesti päässä), parisuhteen puuttumiseen liittyvää yksinäisyyden tunnetta eikä jatkuvasti vaihtuvia säätöjä joista tietää heti ekoilla hetkillä että tämä on pelkästään totaalista hauskanpitoa vaan oikeaa välittämistä, joku erityinen ihminen jonka kanssa jakaa vaikeita asioita ja vaikkapa tieto siitä että aina on joku odottamassa ja haluamassa sut viereen nukkumaan.  Kyllä pienessä yksinäisyyspuuskassa tuollaiset asiat saa olon kovin hellyydenkipeäksi ja läheisyyttä kaipaavaksi, varsinkin jos fiilistä tehostamassa on joku erityinen ihminen tai tapaus keskeneräisestä toipumisesta. Like right now.

Ai niin, taisin myös saada Jltä elämäni parhaimman neuvon viikonloppuna. Selitettyäni erään tilanteen Jlle juteltiin hetki ja puhelu loppui. Kohta J lähettää viestin jossa lukee "teet just niinku susta itestä tuntuu", ja se oli ihan oikeasti kaikessa yksinkertaisuudessaan maailman helpottavin ja paras neuvo!

Tästä postauksesta tuli kaikkea muuta kuin arkielämää kuvaava postaus! Inspiraatio oli kuitenkin ehkä paras ikinä tällä kertaa ja tuli mietittyä asioita ihan olan takaa. Lopuksi vois kertoa että tänään tuli tehtyä loman kohokohta, nimittäin maailman eniten perus reissu Haaparantaan :D mutta oli hyvää seuraa ja hyvät ostoksetkin joten mikäpä siinä! Ehkä nyt laitan huolet ja murheet nurkkaan häpeämään ja keskityn johonkin täysin aivotoiminnattomaan puuhaan. 

when it's just us

you show me what it feels like to be lonely

you show me what it feels like to be lost

i take your hand for you to let it go

let it go, let it go, let it go

it's gonna be

it's gonna be better

it's gonna be better

it's gonna be better