"Personality begins where comparison ends." - Karl Lagerfield

enpä olis uskonu että yhden kirppispöydän pystyttäminen tuo näin paljon iloa! pöydän myynti on alkanut ihan lupaavasti ja ruvettiin äidin kans tänään penkomaan varastosta järkyttävä määrä rojua ulos katsoaksemme jos siellä on ihan mitä tahansa kirppiskelpoista kamaa vietäväksi myyntiin. rojuahan löytyi; paljon sellaista jota ei tarvinnut kahta kertaa vilkaista todetakseen että äkkiä roskiin ja myös paljon aivan hyvää tavaraa. ihasteltiin mm. mun sinistä rippimekkoa vuodelta 2007 (muka "vain" viisi vuotta sitten oli 15-vuotias, tuntuu että siitä on ikä ja terveys) ja äidin mielettömän hienoja nahkasaappaita jotka se oli huolella piilottanut alimmaksi johonki pahvilootaan, aivan täydelliset korkosaappaat jostain 80-luvulta (ja ei vaan voi se saakelin kengänkoko periytyä, äiti 36 minä 39).

 piti räpsäistä mekosta kuva! huono tarkkuus ja valo, väri on luonnonvalossa 

paljon kirkkaampi. mekollahan en enää tee yhtään mitään sen ollessa

hieman pieni näin 5 vuoden jälkeen.... lohduttaudun sillä että 15-kesäisenä

olen ollut kovinkin laiha eikä muotoja ei varmasti ole näkynyt vielä 

yhtään missään ja nyt parikymppisenä ymmärtää naisellisuuden olevan all about those curves

mutta olihan tätä ihanaa pitää päällä, sen muistan!

aivan hyvän tavaran ollessa lähes läpikäytyä äiti kantoi varastosta pahvilaatikollisen mummon asunnosta kerättyjä juttuja ja totes ettei näitä oo katottu varmaan koskaan. hetken tutkimisen jälkeen tajuttiin minkälaisen aarrearkun äärellä oltiin! laatikossa oli kirjeitä, kortteja, valokuvia, koruja, asiakirjoja, kansioita ja melkeinpä ihan mitä vain pientä sälää. en vielä kolunnut laatikkoa ihan täysin läpi joten sieltä voi löytyä vielä vaikka ja mitä mutta muutaman hienon jutun hoksasin jo! tällaiseen tavaraan liittyy samontien hirveästi tunnearvoa, varsinkin ku tietää kaiken kuuluneen jollekin läheiselle sukulaiselle. kävin jotain rapistuneita kirjeitä sivusilmällä läpi äsken ja yhdessä niistä oli yläkulmassa kirjoitettu päivämäärä 17.9.1947, huhhhhh.

 

ensimmäisenä koru(?)rasia jolle annoin tarkemman nimen siksi koska sen sisällä

olivat toisen kuvan korut. oli korviksia, rintaneuloja, kahden ylioppilaan eli 

isäni ja tätini lyyrat ja nuo aivan super-ihanat merihelmet! rasiassa oli myös 

alimman kuvan peili joka varmasti tulee jatkossa hyötykäyttöön meikkipussiin.

unohduin nyt kattomaan muitakin papereita tuolta laatikosta ja silmiin pomppas kouluainepino tai oikeastaan niihin raapustettu oppilaan nimi! mummi on näköjään säilyttänyt rakkaan isäni koulutuotoksia ihan muhkean kasan, on matikankokeita ja esseitä ja todistuksia. hetken selattuani huomio kiinnittyi englannin aineeseen otsikolla my attitude towards smoking jonka iskä oli haparoivalla käsialalla kirjoittanut ja aloin lukea. pari ekaa lausetta: I smoked my first cigarette three years ago, when I was fourteen years old. I did it because I thought it was fun. ihana iskä <3 nyt taidan uskaltaa kertoa vähän enemmän omista nuoruuden kokeiluistani koska olin samanikäinen itse maistaessani tuota pahaa asiaa =)

tavaralöydösten ohella lähdin aamupäivällä käymään serkulla kylässä. vaikka ikäeroa on meillä 8 vuotta niin ollaan aina oltu hirmuisen läheisiä, johtuen varmaan siitäkin että J vietti meillä aikaa tosi paljon kun olin pieni; toitotin kaikille kamuille että se on oikeesti mun isosisko eikä mikään serkku. nyt Jllä on aviomies, ihana 8 kuukauden ikäinen tyttölapsi, oma talo ja piha, vakituinen työpaikka eli asiat on ainakin näennäisesti erittäin mallillaan. onnellisena Jn puolesta tietäen että hän on kaiken arvokkaan ansainnut täydellisesti ei voi kuin vaan toivoa että se onni potkaisisi tätäkin suvun osakasta samalla tavalla jonain päivänä, eikä voi kuin myöntää tuntevansa olonsa vähän mietteliääksi. vaikka ikää ei ole edes kahtakymmentä vuotta vielä niin miksi aina silloin tällöin mieleen ilmaantuu ne ikuisuuskysymykset sopivan ihmisen ja oikeastaan ennen kaikkea oman paikkansa löytämisestä? vaikka onkin mennyt hurjasti itsensä kanssa eteenpäin vuosi vuodelta ja tuntee olonsa suht ehyeksi niin voiko aina olla varaa parantaa jollain tapaa? kaipa asiat elämässä tapahtuvat ikään kuin itsestäänkin eikä väkisellä voi aina vääntää parasta mahdollista tulosta. esimerkiksi rakkaus ei minun uskomuksieni mukaan tule jos etsimällä etsii, vaan pikemminkin sattumien avulla ja arkielämän lomassa. huomattu on myös se kuinka vahvat tunteet eivät pahemmin katso ajankohtaa vaan ilmaantuvat muistuttamaan että "et voi vaikuttaa yhtään mitenkään mihinkään joten anna meidän vaan olla ja tee niinkuin me sanotaan". :))))))

jos joskus olen samassa pisteessä kuin J nyt niin varmasti sanoisin 20-vuotiaalle itselleni että ota nyt hyvä ihminen rennosti ja nauti elämästä sellaisenaan kun se sillä hetkellä on. ja nyt kun tarkemmin miettii niin tottakai asiat tulee menemään just niinku niiden pitääkin. voehan kun heittäydyinkin syvälliseksi näin yön kunniaksi! täältäpä siis tullaan, tulevaisuus, ota pliis koppi. zzz ->