yksi työasia josta on pakko kirjoittaa vaikka niin vapaalla muka taas ollaankin on se kamala tunne, ku teet leipähävikin ja lopuksi biotat "päiväysvanhat" leivät roskiin meneviksi. ensinnäkin, sitä roskiin menevää leipää on aivan helvetisti! joka päivä otetaan aina seuraavaksi päiväksi päivätyt leivät pois siten ettei siis seuraavana päivänä oo ollenkaan hyllyssä ko. päivänä "vanhenevia" leipiä. lainausmerkkejä käytän siksi koska ne leivät eivät todellakaan mene miksikään sinä päiväyspäivänä eivätkä todennäkösesti moneen päivään sen jälkeenkään !!!! riippuen tietenkin leivästä ja siitä kuin hyvin sitä säilytetään avaamisen jälkeen, mutta seriously: ostin ruispaloja joita söin vielä viikon jälkeen siitä kun niissä olis pitäny mennä päiväys. vähän ku tutkaili aina ennen syöntiä niin ei löytyny kertakaikkiaan mitään syytä olla syömättä! joten kun näitä _vanhaksi menneitä_ leipiä lähtee biottamaan niin se pieni maailmanparantaja ja vähäosaisten ajattelija herää henkiin. sinne roskiin menee aivan jumalattomat määrät täysin hyvää tavaraa joista riittäis niille iänikuisille afrikan lapsille syötävää niin paljon että ne raukat varmaan kuolis siihen ruuan määrän tuomaan järkytykseen. työkaverille mainitsin tästä ja oli kanssa samaa mieltä ja totes että vähiten kiva juttu iltavuorossa on ruveta tekemään leipähävikkiä. toki hävikki tehdään myös maitotuotteista, lihoista, eineksistä jne mutta leipä on jotenkin niin perustavaraa ja kuuluu arkeen kaikkialla maailmassa, tai ainaki pitäs kuulua. kyllähän täällä suomen pahoinvointivaltiossa on aivan perkeleen hyvin nämä ruoka-asiat sun muut eikä sitä ymmärräkkään että kuinka jossaki ollaan tuhannen nälissään. tämä oli päivän moraalinen ongelma, seuraavina vapaapäivinä en ajattele hetkeäkkää mittään työasioita saati päiväysvanhoja leipiä.....
en ymmärrä sitäkään että miten tämä kämppä voi olla aina näin sotkunen. kuka täällä aina sotkee? luonteeltanihan olen kaikkea muuta kuin siisti ja järjestelmällinen eikä sotkuisuus ole mielestäni muuta kuin ehkä kotoisaa, toisinaan ärsyttävää niinkuin nyt. tämmönen vajaa 30-neliöinen koirankoppi nimittäin kerää pölyä ja irtolikaa enemmän ku ikinä osasin ajatellakkaan! keittokomerossa hädintuskin mahtuu kääntymään ja ei ole kooltaan soveltuva kuin yhden hengen hääräämiselle eli siellä on siis täydelliset mahdollisuudet saada aikaan täydellinen epäjärjestys. tälläki hetkellä tiskit tiskaamatta, tyhjiä mehu- ja maitopurkkeja lojumassa ja mitähän muuta, en ees viiti käyä kattoon. kuka haluaa tulla kylään, anyone? kovin houkuttelevan kuulosta varmasti, pakkohan se on huomenna aamulla viimestään laittaa tuo keittiönpoikanen kuntoon!
jotenkin tuntuu että olis ns. oikeaa asiaakin vähän vaikka ja mistä, muttei oikein tiedä mistä aloittaa. komppaan rakasta ystävääni vilmaa siinä, että kun ei kirjoita hetkeen ja aloittaa uuden postauksen olis miljoon tuhat asiaa joista selittää mutta mikään ei oikein jäsenny mielessä saati sitten kirjoituksessa. paljon mietityttää tulevat pääsykokeiden tulokset jotka pretty much määrää ne vaihtoehdot ens vuoden viettämiselle. jos pääsen kouluun, on muutto edessä vieraaseen kaupunkiin sekä kaikesta tutusta ja turvallisesta irtautuminen. jos taas en pääse kouluun, on taas edessä vuosi josta ei ole mitään hajua. ei mitään odotuksia, ei mitään toiveita eikä mitään varmaa. kallistelen kyllä edelleen sen koulupaikan saamisen puoleen sillä sitähän oon täälläkin toitottanut että pakko päästä etenemään elämässä, mutta veikkaanpa että jos nyt käy niin että koulupaikka irtoaa niin kaikesta tulee paaaaljon todellisempaa! ihan oikeasti täytyy muuttaa monen sadan kilometrin päähän täältä kotikaupungista jossa kuitenkin on tapahtunut kaikki tärkeä ja vähemmän tärkeä, jossa on kasvanut sellaseksi ihmiseksi jollainen nyt on ja jossa on tavannut ne ihmiset jotka ovat muovanneet itseä erilaisiin suuntiin. miten sitä sitte pärjää yksin tuntemattomassa kaupungissa? toisaalta musta on ihan mieletöntä se, että on uus ympäristö ja ihan uutta porukkaa. saattaa tavata aivan mahtavia ihmisiä ja toisaalta, mikä mua täällä pidättelee? ei ihan mikään. voisin jäähä tänne siksi että täällä on parhaat kaverit ja perhe ja hyvä kämppä ja työkin todennäköisesti olisi vielä pitkän aikaa, mutta mitä kaikkea uutta ja huippua se toinen elämä olis tarjonnu. tiiän kyllä ne ystävät ja kaverit jotka on ja pysyy ja joiden kans yhteydenpito jatkuu no matter what. sitä paitsi aika monella on nyt tämä sama tilanne edessä ja se voi olla että täältä hajaantuu monenmoinen määrä ihmisiä eri suuntiin. jumaliste että on ristiriitasta meininkiä, haluan takas ala-asteelle josta edetään yläasteelle josta mennään lukioon josta olisinki taas tässä pisteessä. hahhaa, no thanks sittenkään!
round my hometown memories are fresh
round my hometown, all the people i've met
are the wonders of my world
are the wonders of my world
are the wonders of this world
are the wonders
of my world
ja hei, tajusin just että kaikki on aivan hyvin. ei oo siis mitään hätää !! tosihan on että life will work out. niihän se on aina tähänki asti menny. ei oo mittään syytä jättää luottoa sen suhteen.
sisko, älä luovuta vielä
me ollaan vihdoin oikeella tiellä
matka on pitkä ja kivinen
mutta älä pelkää
mä otan sut vaikka reppuselkään
ja puolet sun huolistasi kannan
säkin tekisit mulle niin
älä luovuta vielä
älä anna uskoasi ihmisiin
vielä tulee muutokset murheisiin
me ollaan vihdoin oikeella tiellä
matka on pitkä ja kivinen
mutta älä pelkää
mä otan sut vaikka reppuselkään
ja puolet sun huolistasi kannan
säkin tekisit mulle niin
älä luovuta vielä
älä anna uskoasi ihmisiin
vielä tulee muutokset murheisiin
jottei kellään olis orpo olo
tarvis enemmän duoo ku sooloo
tää menee niille jotka yksin kulkee
koti siellä missä sun ei tarvi ketään pois sulkee
Jottei kellään olis orpo olo
tarvis enemmän duoo ku sooloo
tää menee niille jotka yksin kulkee
näihin valaistuneisiin tunnelmiin päätämme tämäniltaisen jorinan. hyvvää juhannusta joka ikiselle ja muistakkaa ottaa kunnolla ja olla kunnolla :-----) xx
No comments:
Post a Comment