could we fix you if you're broke?

täällä sitä taas ollaan! alkuviikko on sisältänyt perusihmettelyn lisäksi ihan mielenkiintoisia yksityiskohtia joiden pohjalta täytyy avautua näistä ajatuksista jotka noin yleisellä tasolla liittyvät ihmissuhteiden sotkuiseen verkkoon.

 primadonna girl, yeah

all i ever wanted was the world

i can't help that i need it all;

the primadonna life, the rise and fall

päivän kysymykset: miksi ihminen ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä on juuri silloin kun hänellä sitä on? mikä saa ihmisen tekemään sellaisia asioita joita esim. parisuhteessa olevalla ei ole lupaa? onko kyse siitä, että ihmissuhteissa ei voi koskaan tyytyä siihen mitä on tarjolla? täytyykö jalkaa pitää oven välissä sen varalta että ilmaantuu jotain vielä parempaa vai siksi, ettei kertakaikkiaan uskalla heittäytyä mukaan täysillä?

tiedän että on olemassa ihmissuhteita joissa tällaisia pointteja ei välttämättä tarvitse ees ajatella. luottamus on sataprosenttinen ja parhaimmassa tapauksessa välittäminen on aivan aitoa eikä keskittyminen harhaile ympäriinsä. mutta tapauksissa joissa vahinko jollain tapaa käy on aina oltava joku motiivi sille miksi typeryyksiä meni tekemään, joten miksi nämä motiivit kuulostavat monesti tältä: "en oikein tiiä, en osaa selittää, siinä vaan kävi niin." tuntiessaan olonsa loukatuksi kaikki ovat selitystä vailla ja joskus sen saaminen on raivostuttavan vaikeaa ja kun sen saa tajuaa ettei kuullut mitään ahaa-elämystä aiheuttavaa.

ja miksi tämäkin: miten jotkut ihmiset joilla on joskus ollu pokkaa tehdä jotain todella ikävää toiselle viitsivät tulla jälkikäteen märisemään niin kovin anteeksipyytävinä päästäkseen takaisin toisen elämään (tai housuihin....) ja vieläpä olettaa, että tämä comeback tapahtuu automaattisesti? jos on käynyt hyvin nii yli on jo päästy muttei sellaisen ihmisen kanssa pysty todennäköisesti koskaan olemaan aivan neutraalisti. jos tunteet on kadonneet kokonaan niin fine, loistohomma, mutta jos tilanne on aiheuttanut aikoinaan niin pahoja fiiliksiä että voi sanoa ns. horjahtamisvaaran olevan edelleen olemassa niin parempi vaan ettei se ihminen tule enää takaisin. helpostihan sitä kuvittelee olevansa täysin okei jos ei oo toisen kanssa tekemisissä pitkään aikaan mutta yhtäkkiä kun seistäänkin vierekkäin niin ylipääsystä huolimatta vanhat mylläkät lähtee liikkeelle. ja se on inhottavaa sillä omiin tunteisiin on hankala vaikuttaa. en tarkoita sitä että kokis ainoastaan jotain voimakkaita ihastumisen tunteita uudelleen vaan mm. ahdistusta ja pelkoa liittyen siihen että eihän varmasti enää joudu siihen samaan pyöritykseen nyt kun toinen siinä vieressä muka viattomana selittelee vaikka elämän perusarkikuvioitaan. ja hyvät ihmiset, tässä taas yksi hyvä kysymys: minkä takia palata sellaiseen ihmiseen jolta on saanut huonoa kohtelua? minkä takia edes viettää jonkun sellaisen ihmisen kanssa aikaa? syvissä tunteissa antaa helposti paskakäytöksen anteeksi ja sokeasti tanssii toisen pillin mukaan, ja mikä pahinta, samalla tiputtaa oman ihmisarvonsa miinuksen puolelle. niistä muserretun itsetunnon syövereistä saakin kaivella itseään sitten hyvän tovin ylös ja silti toisen mahdollisesti tullessa hiljalleen takaisin kylkeen kiinni ei muista ainuttakaan näistä asioista, pelkästään sen kuinka mukavaa on ollut. petollista. mehän toki olemme vain ihmisiä, meillä on tunteet joille emme voi mitään mutta joskus toivoisi järjen toimivan hieman paremmin samanaikaisesti. helppohan se on jälkeenpäin todeta että olinpa idiootti ja helppo on moralisoida muille vastaavissa tilanteissa oleville että 'älä nyt helvetti ala millekkään sen kanssa (enää), siinä ei oo mitään järkeä'. virheistä viisaampana toisella kierroksella osaa ehkäpä jo hokea itselleen että nyt pysyt kovana eikä ole varaa ottaa sitä riskiä. kunpa se vain riittäisi. voi hyvänen aika!

mene pois

et lähelle tulla saa

en voi enää horjahtaa

sillä nyt se on kerrasta poikki

ja kaks kertaa

me jäätiin kiinni, muistat varmaan

syytettiin viiniä

nyt se on, hitto se on

kerrasta poikki

once upon a time we fell apart

you holding in your hands the two halves of my heart

oh oh, oh oh

i can't believe how you looked at me

with your james dean glossy eyes

with your tight jeans and your long hair

and your cigarette stained lies

siinäpä vähän kanavoituja fiiliksiä itse parhaimman välittäjän eli musiikin kautta. ps, jos ette ole tuota lady gagan livevetoa speechless-kappaleesta kuulleet niin äkkiä nyt soimaan!

etin jotain kuvia postaukseen ja tämmönen pamahti ruudulle :----------------D

räkänen nauru raikas varmasti ulos asti!

tässä paasatessani huomasin kuinka loppua kohden alkoi ihan tosissaan ottaan päähän tuollanen keskenkasvuinen vastuuttomuus! omasta elämästä ja teoistaan siis toki on aivan itse vastuussa ja jos haluaa elää jonkulaisen kieroutuneen moraalin ohjaamana niin go for it. eiköhän siinä jonain päivänä huomaa polttaneensa monet sillat ja tuhonneensa ihmissuhteensa palasiksi, eli toisin sanoen voi todeta olevansa vähän yksin. jännä ku aina oon ollut suht kiltti ihminen ja inhonnut riitelyä/välienselvittelyä/välirikkoja enkä ole osannut olla yhtään pitkävihainen niin ilmeisesti kun jotakin tarpeeksi inhottavaa tapahtuu niin osaa toimia oman itsensä parhaaksi vaikka siihen liittyisikin yllämainittuja juttuja.

näin muista aiheista lopuksi: operaatio vaasa alkaa lähestyä päivä päivältä ja samalla vahvistuu hyvä fiilis! postiluukusta kolahti eilen vuokrasopimus johon laitoin nimen alle viidessä sekunnissa ja tässä kohta lähden kiikuttamaan sitä oranssiin lootaan takaisin postin kuljetettavaksi. välillä on edelleen vaikea tajuta että hei, this is happening and it's happening to me! melkosta haparointia ja tuskien taivalta on ollut löytää se joku oma polku jota edes jonkun aikaa kulkea, eikä se ehkä tunnukaan tällä hetkellä maailman normaaleimmalta että nyt muka kolmeksi vuodeksi eteenpäin joku runko jonka ympärillä elämä toimii. mutta en valita, uusia haasteita odotellessa =) ja näihin valoisiin tunnelmiin tämä ihmissuhdeguru lopettelee ja lähtee valmistamaan jotain ihanaa iltapalaa itselleen, take care everyone!