sick, tired & sleepless

en nyt tiedä mikä tarkalleen mättää mutta joku kyllä mättää. oletan että oon tuosta koulupaikkatiedosta edelleen sekasin enkä oo sisäistänyt asiaa kunnolla. oletan myös että kahdentoista peräkkäisen iltavuoron jäljiltä oon edelleen uupunu ja koen oloni jotenki sosiaalisesti hankalaksi (olen siis ollut töissä kaikki ne tunnit jolloin muu maailmaa liikkuu, jeejee) mutta tämä väsymyksen määrä taitaa juontua jo paljon pitemmältä aikaa. englannin kielen sana exhausted sopis varmaan parhaiten kuvaamaan olotilaa tällä hetkellä. johtuuko lie siitä että oon _töissä_ 40 tuntia viikossa vai siitä että elämän rytmi on hieman epäsäännöllistä, again, kiitos vuorotyön. näiden toteamuksien perusteella ei siis tarvitse olla nero tajutakseen että väsymys ja sen muut sivuoireet ovat syntyneet siinä kassan tuolissa. välillä huomaan ajattelevani että voisin ja haluaisin nukkua viikon putkeen ja koko kroppa on ihan järkyttävässä kuormitustilassa. ilta- ja yöeläjä kun olen niin aikainen nukkumaanmeno on yksi suurimmista vaikeuksista, ja vaikka menisinkin ajoissa nukkumaan nii uni ei silti tunnu olevan vastaus tähän ylikuormitustilaan.

tässä työpäivän jälkeen päätin kanavoida huonoa fiilistä siivoamalla. minä, joka tunnetusti en ole se kaikkein siistein ihminen, olen alkanut oikeasti häiriintymään siitä jos on ihan hirveän paskasta. ja häiriintynyt taidan olla myös siinä mielessä että siivoan mielummin kuin otan vaikka päikkärit tai lähden kauppaan ostamaan jotaki hyvää saadakseni paremman verensokerin vai miten se nyt mennee. näin sotkusella ihmisellä 27,5-neliöisen koirankopin asuttaminen vaatii luovuutta siinäkin mielessä, että kuinka täällä säilyy järjestys. no, nyt on siistiä ja tuntuu että on helpompi hengittää ilman niitä vaate- ja villakoiravuoria, mutta silti asiat myllää mielessä niinku jotaki maailmanlopun alkua olis just sattunu. 

god i hate this feeling! ei mitään hajua mistä tätä kaikkea alkaa purkamaan, ainoastaan sen tiiän että töissä tuun olemaan korkeintaan elokuun ekan viikon ja sitten loppuu. miten helvetissä mun pitäis tässä jo valmiiksi väsyneessä olotilassa alkaa etsimään oikeasti kämppää ja vieläpä toisesta kaupungista? kyllä musta tämä opiskeluasia vaatii nyt melkosen keskittymisen ja sen että sen nyt edes ensin SISÄISTÄIS. sitten kun se sisäistäminen tapahtuu niin varmaan kaikki käytännön asiat alkaa sujumaan vähemmän väkinäisellä otteella.

ilmoituksia kämpän tarpeesta olen jo laittanut ja muutama tarjous on tullut yksityiseltä sektorilta. tällainen ehkä noin 50-vuotias nainen soitteli tänään ja tarjosi isosta kaksiosta parvekkeellista huonetta, eli siis soluasumista. meinasin jo pullauttaa ulos että "kiitos, mutta ei kiitos" mutta kuuntelin kuitenkin loppuun selostuksen ihanista pinnoista, "halvasta" vuokrasta (380 e kuussa soluasumisesta on musta aika paljon) ja täydellisestä sijainnista keskustassa. ei sillä, että soluasuminen olis välttämättä tuhoon tuomittu idea. en pelkää oikeastaan sitä millainen kämppis siellä olis, vaan sitä, etten vois ite elää yhtä vapaasti. hyvä esimerkki tästä vapaasta elosta on se, että musiikki on rakas harrastus mulle ja laulan/soitan silloin kuin haluttaa. en ihan varmasti viittis soluasunnossa laulaa ihan millon vaan itteä laulattaa enkä vois tehä sitä ilman että tuntisin olon epämukavaksi. jos jo nyt täällä (ihanassa) yksiössä tuntuu välillä että kumpihan naapuri on valmis listimään mut ensin laulamisen takia, yläkerran vai seinänaapuri, niin minkähänlainen ongelma tästä syntyis solussa. no, mainitsin sitten tästä asiasta juuri tälle naiselle joka uteliaana jakso kysellä että minkä takia se soluasuminen ei houkuta yhtä paljon kuin yksinasuminen. kerrottuani syyn sieltä tuli tällainen vastaus: "joo eipä sitä ehkä sillon kannata paljon muitten kans asua jos on tuollainen melua aiheuttava harrastus. eihän siitä kaikki oikein tykkää ja kerrostaloonkaan ei kovin mielellään oteta musiikkia harrastavia ihmisiä." siinä vaiheessa otti päähän ja teki mieli alkaa huomauttamaan siitä kuinka asukkaalla on täysi oikeus tehdä aivan mitä haluaa omassa asunnossaan päiväsaikaan, voi hyvänen aika! pitäiskö ihmisen kieltäytyä muuttamasta kerrostaloon siksi koska laulaa/soittaa harrastuksekseen? instead kerroin semikohteliaasti ottavani yhteyttä myöhemmin jos on vielä kämpälle tarvetta. not gonna do that, enkä kyllä uskokaan että se vuokranantaja ottais tällaista meluhaitallista asukasta asuntoonsa =)

vautsi kuinka tuntuuki että on paljon asioita joita täytyis saada ulos sanottua. tässä olis yksi tilaisuus puhua henkilölle x kaikki ne patoutumat ja pahat fiilikset joita on joskus ollut yhden ikävän asia x:n takia, mutta enpä tiiä. joskus ajattelin että kun se päivä tulee että sellanen tsäänssi on niin sillon aion myös toteuttaa kaiken mutta kummasti aika tekee temppunsa eikä sellanen tunnu enää kovin tärkeältä. it was then, now is now. miksi palata aikoihin jotka on joskus käyny todella kipeää, miksi puhua ihmiselle joka on kohdellu sua huonosti, ilman jota on pärjännyt loistavasti sittemmin ja jonka kanssa ei halua olla enää tekemisissä. toisaalta kokisin myös jonkunlaista helpotusta saada sanottua asioita ja myöskin kuulla toiselta selityksiä.saapa nähdä miten käy!